Hiktionary:Ä
| |
[muokkaa] Ä niin kuin @
[muokkaa] Äly
Äly on sitä, että et epäile vaan uskot ainoastaan. Tälle systeemillä ei tyhmäkään eksy, vaan luottaa lujasti siihen mitä toivoo täysin häpeämättä. Älyä ei pidä sekoittaa viisauteen, joka on hulluutta. Älyn keksijä on joulupukki, joka loi myös idean pohjalta älykkään suunnittelijan.
[muokkaa] Älykääpiö
Älykääpiö on henkilö, jonka älyllinen kapasiteetti on syystä tai toisesta rajoittunut. Tämän vuoksi älykääpiö ei kykene todennäköisesti yleisesti ihmisten keskuudessa hyväksyttyyn niinsanottuun järkevän ihmisen järkevään toimintaan. Suomen alueella lasketaan olevan n. 19 älykääpiötä suhteutettuna koko muuta väestöä kohden. Heidän esiintymisalue rajoittuu pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulle, mutta väliaikaisesti heitä voidaan tavata muuallakin, kait. Ihan ihme syystä älykääpiöt ovat ottaneet kokoontumispaikakseen eduskuntatalon, erityisesti istuntosalin oikean puoleisen puhujankorokkeen oikealla puolella olevan aition.
[muokkaa] Ääliö
Ääliöiden heimo eli n. 5400 eKr Afrikan keski- ja kaakkoisosissa. Heidän pääasiallinen elinkeinonsa oli parturointi. Afrikasta he muuttivat kansainvaellusten aikana Turkuun ja kannattivat Jyp-nimistä jääkiekkojoukkuetta.