2014
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
![]() |
VAROITUS! Tätä artikkelia lukiessasi saatat nauraa. Sinua on varoitettu. |
2014
Vuosisadat: 1900-luku - 2000-luku - 2100-luku
Vuosikymmenet: 1960 1970 1980 1990 2000 - 2010 - 2020 2030 2040 2050 2060
Vuodet: 2009 2010 2011 2012 2013 - 2014 - 2015 2016 2017 2018 2019
Tapahtumia
Tammikuu
- 7. tammikuuta – Jyrki Kasvi kuoli nälkään pelatessaan tietokonepeliä, josta puuttui pause-toiminto.
- 12. tammikuuta – Perulaiset hakkerit kaatavat koko Internetin kahdeksi viikoksi Sendmail-ohjelman tietoturva-aukon avulla.
- 24. tammikuuta – Joseph Haydnin aiemmin tuntemattoman sinfonian nuotit löytyvät yllättäen Jukka Tolosen ullakolta.
Helmikuu
- 7. helmikuuta – Sveitsi pyytää Makedonialta anteeksi kolmannen maailmansodan aikaisia hirmutekoja.
- 26. helmikuuta – Kroatian hallitus vahvisti 100 euron lainan Kanadalle maan talouden vakauttamiseksi.
Maaliskuu
- 5. maaliskuuta – Joltakin tulee pieru.
- 16. maaliskuuta – Yhdysvaltain korkein oikeus päättää äänin 6-2, että ekshibitionismi laillistetaan Alabamassa, mutta kielletään teilauksen uhalla Nevadassa.
- 23. maaliskuuta – Halleluja perustetaan.
Huhtikuu
- 14. huhtikuuta – Silja Symphony ajaa tanskalaisten asettamaan miinaan Suomenlahdella. 1252 matkustajaa kuolee.
- 18. huhtikuuta – Suomen laivasto hyökkää Tanskan öljynporauslauttoja ja laivoja vastaan kostona. Tanska pidättäytyy jatkotoimista YK:n turvallisuusneuvoston määräyksen jälkeen.
- 25. huhtikuuta – Kirkonrotta hyväksytään olympialajiksi.
Toukokuu
- 8. toukokuuta – Kitaristi Yngwie Malmsteen kuolee tippumalla kaivoon.
- 15. toukokuuta – Hapsiainen (eli Jean d' Arc) synnyttää kaksoset, joista toinen osoittautuu saukoksi ja toinen labradorinnoutajaksi.
- 16. toukokuuta – Heroiini ja LSD tulevat Savossa ja Ahvenanmaalla myyntiin nakkikioskeihin.
- 20. toukokuuta – Klamydia tuo Suomelle toisen euroviisu-voiton.
- 23. toukokuuta – Jumala suuttuu ja heittää Boliviaa jättimäisellä lörtsyllä. Törmäyksestä seuraa 16,2 richterin maanjäristys, joka tappaa 540 000 ihmistä. 300 000 loukkaantuu ja 27 jää kodittomiksi. Muutamaa myös harmittaa.
- 26. toukokuuta – Pyjamabanaanit kuolevat sukupuuttoon.
Heinäkuu
- 3. heinäkuuta – Samuli Lintula avaa transubordellin Ivalossa. Paikalle saapuu onnittelemaan myös entinen presidentti K. J. Ståhlberg.
- 6. heinäkuuta – Tonttujen sisällissota puhkeaa Lapin kansallissosialistisessa tasavallassa. Metsätontut hyökkäävät Junkers-87 syöksypommittajilla Korvatunturille, joka on saunatonttujen hallinnassa.
- 17. heinäkuuta – Florence Griffith-Joyner juoksee uuden naisten 100 metrin maailmanennätyksen. Aika: 4,06
- 22. heinäkuuta – Hautala kaatuu Suomen presidentin virasta vandalismin vuoksi. Uudeksi presidentiksi valitaan Kokkareiden Sale.
Elokuu
- 9. elokuuta – Jari Litmanen siirtyy Botswanan Ponnistuksesta Mogadishu Canadiensiin. Siirtosumma on 250 vanhan mummon markkaa.
- 20. elokuuta – Australia ja Brasilia solmivat rauhansopimuksen, joka päättää virallisesti suuren nakkisodan.
Syyskuu
- 7. syyskuuta – Mikko Munakas tekee Arkanoidin maailmanennätyksen, mutta hankkii itselleen samalla peräpukamat.
- 17. syyskuuta – Jalkapallon MM-kisojen avajaiset Hamiltonissa, Bermudalla.
- 29. syyskuuta – NASA:n uusi avaruusalus, X-wing, laskeutuu Marsiin. Mukana matkassa ovat Seppo Hovi ja Jorma Pulkkinen, joiden kekkulointia punaisen planeetan pinnalla suomalaiset seuraavat Ylen kanavilta.
Lokakuu
- 20. lokakuuta – Vanhoillislestadiolaisuus -lahkon jäsenet päästivät sariinikaasua Pariisissa viiteen junaan. 352 kuoli ja 500 sai vammoja.
- 24. lokakuuta – Tonttujen sisällissota laajenee Norjan puolelle. Sodankylän taisteluissa kuolee noin 20 000 henkeä. Metsätontut joukkoraiskaavat panttivangiksi jääneen joulumuorin.
- 25. lokakuuta – Jean-Michel Jarre nousee Ranskan presidentiksi.
Marraskuu
- 2. marraskuuta – Tbone kaataa vahingossa oluet näppäimistölleen.
- 15. marraskuuta – Mosambikin avaruustaisteluasema "Yehat" laukaistaan ensilennolle.
- 18. marraskuuta – Japani ilmoitti vetäytyvänsä yhteistyöstä YK:n UNSCOM-asetarkastajien ja IAEA:n kanssa, jos kauppasaartoa maata vastaan ei pureta 30. marraskuuta mennessä. YK:n turvallisuusneuvoston välit alkoivat rakoilla.
- 20. marraskuuta – Tomisti löytää Huopalahden asemalta Graalin maljan ja kääntyy montanolaisuuteen.
Joulukuu
- 6. joulukuuta – Palmdalessa Kaliforniassa esitellään poimuajoon kykenevän Monkey Fighterin prototyyppi.
- 11. joulukuuta – Nokian johtaja Jorma Ollila suuttuu hävittyään tenniksessä Mikko Alatalolle ja hakkaa päätään seinään aiheuttaen itselleen CP-vamman.
- 21. joulukuuta – Jarno Elg valloittaa örkkiarmeijallaan Forssan. Forssalaiset antautuvat ilman taisteluja. Suomen Presidentti Oras Tynkkynen ehdottaa Jarno Elgille joulurauhaa.
Muita tapahtumia
- Mikronesia voittaa jalkapallon MM-kultaa, Tarja Halonen onnistuu ensimmäisenä ihmisenä raiskaamaan itsensä.
Elokuvia
- 15. heinäkuuta – James Bond: Lupa riehua
- 16. heinäkuuta – Terminator 8 - Microsoftin kosto
- 17. elokuuta – Turpaan vaan, Komissaario Palmu
- 12. joulukuuta – Poliisiopisto 16 - Terroristi-Riston paluu
- 13. joulukuuta – Star Wars episodi 8 - Jar Jar Binksin juhlagaala
Syntyneitä
- 15. kesäkuuta – Antikristus
- 30. elokuuta – Luke Skywalker
- 17. marraskuuta – Tom Bombadil
- 19. joulukuuta – Tutu Höpölöllö, nykytieteen edelläkävijä ja anarkisti
Kuolleita
- 7. tammikuuta – Jyrki Kasvi, kansanedustaja (kuoli nälkään pelatessaan tietokonepeliä, josta puuttuu pause -toiminto)
- 30. tammikuuta – Tuomas Alatalo, kirjailija (Invataxi ajoi rotkoon)
- 8. toukokuuta – Yngwie Malmsteen, kitaristi (tippui kaivoon)
- 25. toukokuuta – Kimi Räikkönen, myöhemmin stripparina tunnettu formulakuski (kuoli metanolin yliannostukseen)
- 14. elokuuta – Henry Kissinger (tukehtui pullamössöön)
- 19. marraskuuta – Stephen Hawking, fyysikko (kuolinsyy: rullatuoliin tuli oikosulku ja se muuttui sähkötuoliksi)
- 26. joulukuuta – Kalle Matilainen, koemaistaja (söi itsensä)