Alivaltiosihteeri

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Alivaltiosihteeristä.
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä, huumoriryhmää, radio- ja televisio-ohjelmaa. Jos olet niin tylsä tosikko, että sinua kiinnostaakin alivaltiosihteerin virka, niin tästä sivusta ei todennäköisesti ole sinulle hyötyä.
Pojat tupakoivat koulun takapihalla. Hyi hyi!

Alivaltiosihteeri on tamperelainen koomikkoryhmä, joka täyttelee ihmisparkojen korvia yläpäähuumorilla ja mahdollisimman epäloogisilla palindromeilla. He ovat aloittaneet uransa musiikkiyhtyeenä 1985, mutta 1990-luvun puolivälin jälkeen ovat keskittyneet enemmän radio- ja televisio-ohjelmien tekoon. Ryhmän jäseniä ovat Simo Frangén (1963), Pasi Heikura (1963) ja Jyrki Liikka (1961), yhtyeessä myös Matti Toivonen (1964).

Yhtye

Alivaltiosihteeri aloitti musiikkiyhtyeenä 1985. Yhtyeeseen valittiin ainoastaan täysin laulu- ja soittotaidottomia maistereita. Yhtye keräsi suosiota itseironisella mölinällä ja yhteiskuntaa parodisoivalla räyhäämisellä, mutta 1990-luvulla yhtye yllättäen pääosin lopetti musiikin teon, tai ainakin päätti säännöllisen esiintymisen, itseironisen mölinän ja yhteiskuntaa parodisoivan räyhäämisen takana kuuluneiden kakofonioiden valmistuksen. Yhtye esiintyilee edelleen, mutta todella, todella, todella harvakseltaan.

Radiohöpöilyt

Jostakin ihmeellisestä syystä Yle Radio Suomi on ottanut Alivaltiosihteerin siipiensä suojiin. Tätä ennen ohjelmaa on ehditty esittää ainakin jo lopettaneissa tamperelaisessa Radio 957:ssä ja Radiomafiassa. Radio-ohjelmat perustuvat sanaleikkeihin, palindromeihin ynnä muuhun suusta pääsevään hupatukseen, jotka kuuntelijoiden korvissa muodotuvat Alivaltiosihteeriksi, Suomen viralliseksi radio-ohjelmaksi. Ohjelma noudattaa lähes aina tiettyä kaavaa, jonka tässä esitämme:

Ohjelma alkaa aina tiedotuksella, että kyseessä on todellakin Alivaltiosihteeri, Suomen virallinen radio-ohjelma, eikä mikään onneton kopio. Sen jälkeen ryhmän jäsenet puhuvat ajankohtaisista- ja vähemmän ajankohtaisista asioista kirjoituskoneiden äänen kuuluessa taustalla. Tässä vaiheessa myös yleensä ilmoitetaan, että kuuntelemanne ohjelma on Alivaltiosihteeri, Suomen virallinen radio-ohjelma. Kun tämä vaihe on siirtynyt hamaan menneisyyteen, on aika pohtia viikon aikana kertyneitä juoruiluja. Sen jälkeen on vuorossa Viikon Viralliset Palindromit. Niissä ei yleensä ole päätä eikä häntää, sillä nehän alkavat kumminkin päin päästä, eivätkä ne yleensä liity mitenkään viikolla tapahtuneisiin asioihin. Sitten onkin jo vuorossa valtakunnantoimittaja Einomies Porkkakoski. Nämä tiedotukset alkavat sanoilla "Täääällä valtakunnantoimittaja Einomies Porkkakoski." ja päättyvät sanoihin "Täältä tähän." Niiden välissä olevilla asioilla ei ole mitään tiettyä linjausta. Yleensä aivan ennen loppuhuipennusta on Alivaltiosihteerin viikkovisan aika. Tähän visaan kuuntelijat voivat osallistua. Yleensä palkintona on Alivaltiosihteerin vanha levy. Loppuhuipennuksessa uumoillaan, mitä todennäköisesti ei voisi olla ensiviikon ohjelmassa. Näiden kohtausten välillä saattaa olla joitakin erinäisiä höpinöitä, joilla ei ole mitään erityistä kaavaa. Onneksi höpöilyt pian lopetetaan.[1]

Televisio-ohjelmat

Toisinaan Alivaltiosihteeri esiintyilee myös televisiossa. Alivaltiosihteerin televisio-ohjelmat ovat hyvinkin monella tavalla radio-ohjelmien kaltaisia, mutta erona on se, että televisiossa herrat myös näkyvät, eivät ainoastaan kuulu. Tämä ei välttämättä ole kovinkaan mukava asia.

Katso myös

Aiheesta muualla

Viitteet