Heteka

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomellippu.gif
Tämä artikkeli on osa Hikipedian virallista Suomi 100 vuotta -artikkelisarjaa.
Esa Pakarinen on hetekan isä.

Heteka (lyhenne sanoista Haitarista Eristetyistä TEräsosista Kasattu Alusta) on Esa Pakarisen vuonna 1932 kehittämä sängyn ja sohvan yhdistelmä. Hetekaa pidetään futonin ja parisängyn ohella yhtenä huonoimmista makuualustoista. Hetekoiden laatu parani sotavuosien jälkeen, mutta niiden valmistaminen lopetettiin 1960-luvulla, koska amerikkalainen nuorisokulttuuri syrjäytti kansanperinteen.

Historia[muokkaa]

Hetekan kehittäminen[muokkaa]

Vuonna 1932 Esa Pakarinen oli Suomea kiertelevä karismaattinen pelimannimuusikko ja oli luonnollista, että jatkuvasti keikoilla ja ryyppyreissuilla vääntelehtivä selkä alkoi pukata reumaa, kun se ei saanut koskaan tarpeeksi lepoa. Esan selkä olikin vuonna 1932 niin jumissa, ettei hän enää kestänyt jokaöisiä ja jatkuvia kipuja laverisängyissä.

Eräänä helmikuisena päivänä, kun Esa oli palannut yli kolme kuukautta kestävältä kiertueelta, meni hän kotiinsa ja näki seinää vasten painautuneena jo rikki menneen legendaarisen kakkoshaitarinsa. Esa päätti purkaa haitarin osiin ja valmistaa siitä itselleen jotakin hyödyllistä. Purettuaan haitarinsa osiin, Esa otti ensin kaikki haitarinsa teräksiset osat ja kiinnitti ne yhteen rautalangalla. Sitten hän meni metsään, kaatoi lahon männyn, pilkkoi ja höyläsi siitä kaksi kappaletta kaksimetristä lautaa ja kaksi kappaletta 75 senttistä lautaa. Sitten hän kiinnitti laudat yhteen, naulasi niihin teräsviritelmät ja päällysti koko komeuden haitarin manillapahvilla. Ensimmäinen heteka oli syntynyt. Kun Esa alkoi nukkumaan sen päällä, se kirskui ikävästi, mutta Esan selkä oli aamuun mennessä toipunut täysin.

Kun Pakarinen seuraavalla viikolla lähti keikalle ystävänsä Eino Kososen kanssa, Eino ihmetteli Esan selän hyvää kuntoa ja niin alkoi sana hetekasta levitä ympäri Suomea.

Hetekan suosion syyt[muokkaa]

Ennen sotia Suomessa kierteli satoja nälkäisiä, janoisia, humalaisia ja kodittomia Esa Pakarisen kaltaisia pelimanneja, jotka tarvitsivat hyvää alustaa selkiensä hyvinvoinnin edistämiseksi. Heteka oli ainoa sänkytyyppi, joka oli osoittautunut oivaksi juuri tähän tarkoitukseen. Lisäksi kodeissa kiertelevien soittajien soittaminen näytti ryhdikkäämmältä, kun he istuivat hetekoiden päällä ja sen teräsviritelmät keinuttivat soittajaa puolelta toiselle eri sävelmien tahdissa. Lisäksi hetekan päällä oli tilaa kahdelle tytölle soittajapojan molemmilla puolilla.

Jokaiseen Suomen talouteen oli ostettava heteka, koska kierteleviä soittajia piti aina yrittää auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Soittajia kunnioitettiin suuresti ja heidän selkiensä hyvinvointi nousi Suomessa kaikkien muiden asioiden yläpuolelle.

Hetekan jatkokehitys[muokkaa]

Esa Pakarisen jälkikasvua modernin hetekan päällä 1950-luvulla.

Hetekalle oli muodostunut jo kesäkuuhun 1932 mennessä erittäin suuri kysyntä ja kiertelevänä keikkamuusikkona Esa ei ehtinyt valmistaa hetekoita kaikille halukkaille. Helsinkiläinen yritys nimeltään Helsingin Teräshuonekalutehdas näki tilaisuuden koittaneen ja osti Esalta tekijänoikeudet hetekojen valmistamiseen 2000:n markan hinnalla. Esa Pakarinen oli aluksi tyytyväinen saamaansa palkkioon, mutta huomasi myöhemmin saaneensa liian vähän rahaa.

Helsingin Teräshuonekalutehdas muutti hieman hetekan konseptia ja runko vaihtui täysin rautaiseksi. Lisäksi hetekan alle asennettiin salainen toinen vuode, jonka soittajapoika pystyi vetämään tarvittaessa esille tyttöystäväänsä varten. Päiväsaikaan hetekan päälle saattoi asentaa patjan, jotta se näyttäisi ulkomaalaisten silmissä tavalliselta sohvalta. Kulujen säästämisksi selkänojaa ei standardoitu.

Hetekan suosion hiipuminen[muokkaa]

Vuodesta 1945 lähtien Suomen vaurastuminen alkoi kiihtyvällä tahdilla ja Helsingin Teräshuonekalutehdas alkoi tekemään hetekoista entistäkin laadukkaampia. Uudet hetekat eivät enää narisseet ja rautalanka korvattiin hitsatuilla liitoksilla.

1950-luvulla hetekoiden myynti romahti, kun amerikkalaiset toteuttivat Suomen valloituksensa. Haitarimusiikin suosio laski ja amerikkalaiset muusikot eivät tykänneet nukkua hetekoissa. Koska kitara oli kevyempi soitin, muusikoiden selät eivät joutuneet enää kovaan rasitukseen. Viimeinen heteka valmistettiin vuonna 1964, jonka jälkeen Helsingin Teräshuonekalutehdas naulasi ovensa kiinni.

Hetekan perintö[muokkaa]

Esa Pakarinen oli tiettävästi viimeinen mies, joka nukkui hetekalla elämänsä loppuun saakka. Pakarinen ehti omistaa elämänsä aikana 48 hetekaa ja hän nukkui epävirallisten laskelmien mukaan yhteensä yli 250 000:ssa hetekassa koko pelimanniuransa aikana. Pakarisen kuoltua 1989 hänen viimeiseksi jäänyt Helsingin Teräshuonekalutehdas HETEKA Super Hyper Optimus 2000 BX 600 CCP-5000-22-33-7C550 -heteka on ollut näytteillä Esa Pakarisen museossa Varkaudessa.

Triviaa[muokkaa]

  • Esa Pakarisen hyvä ystävä Veikko Lavi haukkuu hetekan "luonnottomaksi makuuvälineeksi" laulussaan Itkuvirsi hetekalle (1978). Ystävysten välit menivät poikki usean vuoden ajaksi ja Lavi joutui pyytämään Pakariselta 1000 kertaa anteeksi ennen kuin tämä leppyi.