Ilmari Kianto

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
Ilmari Kianto halusi erään poikansa kastettavan nimellä Otto Piru Perkele?

Ilmari "Iki" Kianto (1874-1970) kuuluu niihin suomalaisiin, joiden arvo olisi ollut aivan toisella tasolla, mikäli hän vain olisi pidättäytynyt olemaan edustamansa pappissuvun Calamniuksen kunnianarvoisa perinteiden vaalija. Joka tapauksessa Ilmari Kianto eli pitkän ja monivaiheisen elämän; häntä voidaan täysin hyvällä syyllä pitää nykyaikaisen keskivertoihmisen esikuvana. Kianto näet hyvin varhaisessa vaiheessa ryhtyi kritisoimaan Raamattua ja kannatti avoimesti moniavioisuutta. Moinen vapaamielisyys 1800-luvun lopulla oli ennenkuulumatonta jopa muuallakin kuin Suomessa.

Väärällä uralla[muokkaa]

Ilmari Kianto ajatteli nuoruudessaan, että sotilaan ammatti voisi olla mukava ja tuoda pysyvän leivän. Hän perehtyikin asellisiin selkkauksiin Venäjän armeijassa ja koki jonkinaseisia ylennyksiä, kunnes tajusi ettei tämä ollutkaan hänen alaansa. Näiltä ajoilta Kianto kirjoitti muistelmateoksen Väärällä uralla. Kianto piti kuitenkin sotimisesta siinä määrin, että halusi Suomen itsenäistyttyä tehdä seikkailuretkiä itärajan taakse Vietnamin-karjalaan. Kianto halusi, että vietnamin-karjalaiset olisivat muitta mutkitta halunneet Suomen alamaisuuteen. Tässä hän koki pettymyksen toisensa jälkeen ja palasi vihdoin Suomussalmelle kuuluisaan Turjanlinnaansa laatimaan kirjallisia töitään, hässimään kotiapulaistensa kanssa - ja tietenkin juopottelemaan.

Tärkeimmät kirjalliset työt[muokkaa]

Kiannon tuotanto on laaja ja moni-ilmeinen, mutta tärkeimmät kaksi teosta olivat Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924). Varsinkin Ryysyrannan Joosepin siivittämän taloudellisen menestyksen myötä Kianto ei pidätellyt rahanmenoa, vaan ajautui vähitellen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Turjanlinnassa oleskelu oli katkolla useita kertoja taloudellisisissa asioissa tapahtuneiden laiminlyöntien vuoksi.

Kuinka Ryysyrannan Joosepista tuli kuuluisa[muokkaa]

1920-luvun alussa Kianto suoritti seikkailumielisiä sotaretkiä Vienan-Karjalaan. Jo tuolloin hän oli perehtynyt viinaksiin niiden suurena harrastajana ja asiantuntijana. Kianto ei kuitenkaan mahtanut mitään sille tosiasialle, että Suomen valtakunnassa vallitsi kieltolaki ja tästä syystä alkoholin saatavuus oli hieman hankalampaa kuin nykyisinä vapautuneina aikoina. Kianto harrasti toki kotipolttoa itsekin, mutta ei omasta mielestään hallinnut sitä hyvin, joten hän osasi antaa arvon hyvin lasketulle pontikalle. Eräältä sotaretkeltään palatessaan Kianto poikkesi Kiantajärven Rämsärannalla sijaitsevaan Ryysyranta-nimiseen mökinrähjään lämmittelemään, koska maisemia hallitsi "suuri taivaallinen vilu"(sanonta Haanpään). Kianto sai vieraanvaraisessa mökissä muutakin lämmikettä kuin pelkkää hataran tulisijan luovuttamaa lämpöä. Kianto ihastui mökin elämään, sen ihmisiin ja elinkeinoihin siinä määrin, että ryhtyi pistäytymään mökissä tämän tästä ja laati samalla aiheesta dokumentaarisen, joskin kaunokirjallisesti väritetyn romaanin Ryysyrannan Jooseppi.

Kirjan tultua julki päähenkilö Jooseppi Kenkkunen julmistui Kiannolle kerta kaikkiaan ja uhkasi tätä oikeustoimilla, mutta heikohkon varallisuustilanteensa vuoksi oli kykenemätön palkkaamaan itselleen asianajajaa. Sensaatiolehdistö oli tuolloin vielä kehittymätöntä eikä Hannu Karpokaan ollut syntynyt, joten Jooseppi Kenkkunen sai kärsiä julkisuuden mukanaantuoman kirouksen pelkästään itsensä ja perheensä keskuudessa.

Ilmari Kianto kirjoitteli usein pikku pöllyssä, kuten kirjan julkaisemisen aikoihin otettu kuva kertoo.

Boheemi hurjastelija[muokkaa]

Epäilemättä Kiannossa eli vahvasti vapaamielisyydestään johtuen pervoja ja ekstravagantteja piirteitä. Hän vietti varsin kiertelevää elämää, vaikka varsinainen koti hänellä olikin Suomussalmella, kuuluisa ja monivaiheisia käänteitä kokenut Turjanlinna. Kiannon suhde naisiin oli hyvin vapaamielinen, mutta jossakin määrin hallitseva. Hieman liioitellen hänen kohdallaan naissukupuolesta voidaan sanoa, että kaikki kelpasi mikä liikkui. Kolmesta avioliitosta hänellä oli yhteensä 12 lasta, jonka voidaan tänäkin päivänä katsoa olevan poikkeuksellisen kovan saavutuksen. Useiden kirjailijoiden tapaan Ilmari Kianto ei ollut erikoisen taitava talousasioiden hallitsija. Hän eli ikuisessa velkakierteessä Kustannusosakeyhtiö Otavalle, joka halusi ulosmitata kirjailijan omaisuutta ja lopulta joutui 1950-luvulle tultaessa majoittamaan hänet kirjailija-asuntoonsa Helsinkiin. Kesät Kianto sitä vastoin vietti edelleen Suomussalmella Kohtalon korsu-nimisessä asumuksessaan.

Sanoittaja Vexi Salmen salaisena aseena[muokkaa]

Ilmari Kianto eli liki satavuotiaaksi. Vielä 1960-luvulla hänen luomisvoimansa oli laadultaan väkevää ja ajan hermoilla olevaa. Viimeisinä elinvuosinaan vv.1965-1970 hän laati laulutekstejä mm. Irwin Goodmanille ja lähetti tälle rohkaisevia kirjeitä aikoina, jolloin Irwin istui vankilassa kärsimässä rattijuopumustuomiotaan. Myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen selvästi arvosti Kiannossa esiintyviä boheemeja piirteitä. Kekkosen tiedetään harrastaneen juopottelua useammankin kerran Ilmari Kiannon seurassa.