Käyttäjä:Mensa

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

”Pöytävuori (lat. Mensa, genetiivi Mensae, lyhenne Men) on Suomessa näkymätön pieni hyvin himmeä tähdistö eteläisellä tähtitaivaalla.”

~Wikipedia[1]

”Ja nyt alla eteläisen taivaanpallon vaellan / Nimettömät tähdet sen kantta koristaa / Ja nyt alla kylmän tuikkeen nimekseni oivallan / Nimen joka eksynyt ja unohtunut on”

~A. W. Yrjänä kertoo käyttäjänimeni synnystä CMX:n kappaleessa Eteläisen tähtitaivaan kartoitus

Osallistun Hikipediassa toisinaan jopa artikkelien, joskin varsin huumoriarvottomien sellaisten, kirjoittamiseen. Suurin osa muokkauksistani koostuu kuitenkin typojen, kielioppivirheiden (erityisesti niiden) ja muiden sellaisten korjaamisesta, ja tyhmäilyjen kumoamisesta.

Pencil benji park 01.svg Tämä oikeaoppista oikeinkirjoitusta vaaliva käyttäjä muistuttaa, että yhdyssanat "mukanokkela" ja "kielioppinysvääjä" kirjoitetaan yhteen ilman yhdysviivaa.


YO Tämä käyttäjä on käynyt lukion, mikä myös näkyy ja kuuluu pihalle asti.


Viitteet[muokkaa]

<References>

  1. Käyttäjänimeni toki viittaa tähän kyseiseen tähdistöön, eikä ainakaan mihinkään tunnettuun älykkäiden ihmisten vertaistukiryhmään.