Kurpitsa

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kurpitsa on keltainen vihannes, joka maistuu äärimmäisen pahalle. Pahasta mausta huolimatta kurpitsan viljely on yleistä ihmisten keskuudessa varsinkin Amerikassa, sillä Amerikassa vietetään marraskuussa merkittävää päivää nimeltä Halloween eli "kurpitsajuhla", johon kurpitsat liittyvät olennaisesti. Halloweenina ihmiset kaivertavat kurpitsoihin naurettavan näköisiä kummitusnaamoja, joita he sitten istuvat pelkäämässä kynttilän valossa.

Amerikan lisäksi kurpitsanviljelyä harjoitetaan Muumilaaksossa. Muumilaaksolaiset eivät kuitenkaan vietä halloweenia, vaan käyttävät kurpitsaa ruokakasvina. Muumilaakson asukkaat ovat myös päästäneet suustaan sammakoita kuten "Kurpitsapiiras on hyvää", "Kurpitsakeittoa minun tekikin mieli" ja "Voi miten ikävää, tänä vuonna ei taida tulla ainuttakaan kurpitsaa", sekä Muumipapan jo likimain legendan aseman saavuttanut lohkaisu "Otin mukaani tölkillisen kurpitsahilloa".

Kurpitsan viljely on äärimmäisen vaikeaa, joten usein neljästätuhannesta viljellystä kurpitsansiemenestä saadaan kasvamaan vain yksi, jumalattoman kokoinen kurpitsa. Tällöin kurpitsa on tapana "piilottaa" reikäisen, homeisen ja huteran puukehikon taakse ja luulla, että kukaan ei löydä sitä, eikä sitä pystytä varastamaan. Kurpitsaa on tapana istua vahtimassa kaiket yöt teltan kanssa. Lisäksi mukana on syytä olla keppi, jolla voit lyödä kurpitsavarkailta hampaat kurkkuun. Myös nuotiontekotarvikkeet on hyvä olla mukana, mikäli viljelet kurpitsaa kovin arktisissa olosuhteissa. Tiedä nyt kumminkin se, että nukahdat suurella todennäköisyydellä nuotion viereen yöllä, joten joku urpo tulee aivan varmasti, varastaa kurpitsasi ja hukuttaa sen (ja itsensä) mereen. Vaikka sattuisitkin heräämään ja näkemään varkaan, älä yritä kuitenkaan ottaa sitä kiinni, sillä varkaalla on keinonsa, jolla hän saa kurpitsan liikkumaan valon nopeudella.