Musta aukko
Musta aukko on musta[1] aukko[2], tyypillisesti oman painonsa alla luhistunut tähti[3] joka imaisee kaiken sisäänsä (Paitsi Chuck Norrisin.).[4] Edes valo ei pysty vastustamaan mustan aukon valtavaa vetovoimaa.[5] Mustia aukkoja on eri-kokoisia ja muotoisia, riippuen tähden, josta musta aukko on syntynyt, ominaisuuksista. Mustalla aukolla on ns. tapahtumahorisontti, jonka sisäpuolelle jouduttuaan millään kappaleella ei ole enää minkäänlaista mahdollisuutta päästä takaisin. Lisäksi yleisnero Stephen Hawking väittää, että mustan aukon sisällä aika olisi pysähtynyt.[6]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Mustan aukon rakenne
Musta aukko on hyvin yksinkertainen otus. Yksinkertaisimmillaan siinä on pelkkä keskipiste, singulariteetti, johon sen kaikki massa on keskittynyt, ja Schwarzschildin[7] säteen etäisyydellä siitä sijaitseva tapahtumahorisontti. Todellisuudessa mustat aukot yleensä myös pyörivät, mikä johtaa ikäviin matriisilaskuihin Kerrin mallin kautta.[8]
Singulariteetissa on valtava määrä massaa nollatilavuudessa, mikä käytännössä merkitsee, että siinä on ääretön tiheys ja ääretön lämpötila tai ainakin jotain sinnepäin. Varmaa on, että luonnonlait heittävät häränpyllyä singulariteetissa ja lakkaavat olemasta.
Koska mustalla aukolla on valtava gravitaatio, se toimii kuin ylikoulutettu veroviranomainen: kaikki lähellä kuljeksiva otetaan talteen pois eikä mitään päästetä ulos.
[muokkaa] Mustien aukkojen syntytavat
Koska mustat aukot ovat äärettömän tiheitä, joko niiden tilavuuden on oltava äärettömän pieni tai massan äärettömän suuri. Koska massaa ei ole äärettömästi, tilavuuden tulee olla äärettömän pieni. Missä tahansa äärettömän pienessä tilavuudessa mikä tahansa massa muodostaa äärettömän suuren tiheyden, joten mustia aukkoja on kaikkialla. Painovoima siis johtuu mikrokokoisista mustista aukoista.[9]
[muokkaa] Tyypin I supernova
Joskus tähtiä suututtaa. Silloin ne räjähtävät ja syntyy musta aukko.[10]
[muokkaa] Tyypin II supernova
Tähdillä on joskus vähän kivaa avaruudessa. Silloin ne saattavat laueta supernovina. Tällöin syntyy musta aukko.[11]
[muokkaa] Helvetinmoinen sattuma
Tietenkin saattaa käydä niin, että mittaamattomat määrät ainetta sattuu kerääntymään yhdelle, äärimmäisen pienelle alueelle.[12]
[muokkaa] Pakokappaleita
- ↑ yllätys!
- ↑ yllätys! Taas!
- ↑ vrt. Britney Spears
- ↑ vrt. Britney Spears
- ↑ Musta aukko onkin äänestetty monta kertaa maailman seksikkäimmäksi, tiedemiespiireissä tosin.
- ↑ Täytyyhän jätkää uskoa, näyttääkin siltä kuin olisi kulkenut musta aukon läpi.
- ↑ Voi sviddu tuota saksan kielen oikeinkirjoitusta!
- ↑ Joku fuksi, jolla on matematiikat tuoreemmassa muistissa, voisi tehdä ne, mä en jaksa!
- ↑ Elektronia epäillään mikrokokoiseksi mustaksi aukoksi, sillä sen koko on sama kuin sen massaa vastaava Schwarzschildin säde.
- ↑ Malliesimerkkejä tyypin I supernovana kosahtaneista tähdistä, josta tuli mustia aukkoja, ovat Elvis ja Jim Morrison
- ↑ Ja tämän tyypin supernovasta on esimerkkinä Janis Joplin ja Jimi Hendrix, jotka olivat napanneet jotain kivaa avaruuskamaa kosahtaessaan
- ↑ No, miksi ei?