Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue

Kohteesta Hikipedia
(Ohjattu sivulta NSDAP)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Naziflag.gif
Natsit rakastavat tätä artikkelia.
Kotkan poikii ilman siipii...

”Tämä päättyy vain toisella kahdesta tavasta. Joko viholliset kävelevät torsojemme ylitse, tai me kävelemme heidän torsojensa ylitse!”

~ Hitler, joka jälleen todisti ilmiömäisen kykynsä haistaa tulevaa

”Hoh hoijaa”

~ NSDAP:n jäsen, jonkin saksalaisen pikkukaupungin toimistossa, katsomassa paperia "Pommitusten jälkien siistimiseen tarkoitettujen välineiden uudelleenorganisaatioon tarvittavan paikallisen hallintojärjestelmän valmistamisen rahoituksen suunnittelutyöryhmän valitsemisesta".


Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue eli NSDAP oli saksalainen poliittinen puolue, jonka pääpiruina olivat Saksan yleväperiaatteiset arjalaiset. Puolueella oli verrattain myös "melko" suuri kannatus muidenkin kuin näiden pääpirujen joukossa, varsinkin kesän 1933 jälkeen.

Puolueen perustaminen[muokkaa]

Koska ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittiin ranskalaisten isojen herrojen kehittelemä Versailles'n rauhansopimus, joka laittoi saksalaisten sotatoimet siististi poikki ja pinoon, päätettiin palauttaa puolestaan saksalaisten isojen herrojen itseluottamus. Näin sai alkunsa raakaversio NSDAP:ista, joka tunnettiin aikanaan nimellä DAP, eli Deutsche Arbeiterpartei. Kuten monet maailman parhaista ideoista, tämäkin sai alkunsa muutaman humalassa örveltävän miehen ringissä jonkin hikisen baarin nurkassa[1].

Puolue löytää äänensä[muokkaa]

No, tarinahan jatkuu sitten niin, että puolue piti paikoittain niin suurta melua itsestään, että Saksan armeijan jääkärit tulivat heille kateellisiksi. Puolueen radikaalit otteet ja ennen kaikkea kyseisten jääkäreiden käskyjä kovempiääniset[2] kannattajat saivat heidät tekemään vuosisadan päätöksen. He houkuttelivat taitavan, luotettavan ja ensimmäisessä maailmansodassa hyvin palvelleen nuorukaisen, Adolf Hitlerin pienelle vakoilukeikalle puolueen riveihin tietämättä sitä, että päätös vaikuttaisi "aika monen" ihmisen elämään myöhemmin.

Koska nuoren Aatu-pojan poliittinen ajattelutapa oli kehittynyt tämän puolueen aatesuuntaan jo kenties Alois-vainaan kivespussissa, hän ei luonnollisesti pistänyt hanttiin joutuessaan liittymään puolueeseen. DAPia vitutti yleisesti se, että heillä oli vielä hyvin pienet jäsenrivit, joten Adolfin jäsennumero, joka todellisuudessa oli 55, muutettiin numeroksi 555. Näin he pystyivät haistattelemaan Saksan isommille puolueille päättäjäinhuoneissa. Myöhemmin Hitler nimitti itsensä kuitenkin puolueen seitsemänneksi jäseneksi, vaikka todellisuudessa sekään ei pitänyt paikkaansa.

Puolueen nousukausi[muokkaa]

Hitler juhlii vaalivoittoaan.

Kuten jo edellisessä kappaleessa sanottiin, oli puolueen rivit vielä minimaaliset, ja pääpamput päättivät, että laihaa pitää lihottaa.

Ensimmäinen ja helpoin paikka, mistä kasvua saattoi hakea, oli tietenkin puolueen oma nimi[3]. DAPista tuli nyt NSDAP eli Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei. (Puolue sai siis vanhan päälle heti 66% lisää massaa!) Nimi oli oikein oivallinen päähänpisto ja päivän piristys heti Oktoberfestien jälkeisenä pahana krapula-aamuna. Seuraavaksi puolueen piti liata jonkin, minkä tahansa maine saadakseen munaa tavallisten kansalaisten ja ennen kaikkea lehdistön silmissä. Heillä oli jo olemassa myös jokin onneton lehtikyhäelmä, mutta sillä ei pitkälle pötkitty. (NSDAP:n lehti alkoi saada paremmin levikkiä heti, kun Hitler hallitsi koko Saksaa, mutta siinä kohtaa vankkurit valjastettiin kyllä hevosten eteen.)

Niinpä julistettiin, että Weimarin tasavalta on perseestä. Näin yksinkertainen vaalikampanja puri yleisöön kuin häkä kaasutettujen reseptoreihin. Tässä vaiheessa puolueella oli vielä yksi ässä hihassaan. Hitlerin oli aika astua puhujan korokkeelle. Hitler kokeili temppua, joka tulisi toimimaan vielä monta, monta kertaa uudelleen, kun hän ilmoitti yksi kaunis aamu haluavansa olla puolueen puheenjohtaja. Mitä sitä asiaa sen enempää selittämään, hänen kuultiin todenneen. Hitler oppi jo tuolloin, että jos jotakin halusi oikein kovasti ja marmatti marmattamasta päästyään, niin sen kyllä saisi[4].

Kyllä talentti yleisönsä löytää[muokkaa]

NSDAP:n ensimmäinen suuri voitto oli saada kannattajia enemmän, kuin sen kantapaikkana pidettyyn baariin mahtui. Tämä oli samalla myös ensimmäinen tilanne, jossa Hitleriä ei otettu tarpeeksi vakavasti. Tosin miehen pukeutumistyyliä ja käytöstä ajatellen asiassa on paha jälkiviisauden maku. (Eikä auttanut, että useat ihmiset erehtyivät pitämään sitä uusimman Chaplin-elokuvan kuvauspaikkana[5].) Useissa tutkimuksissa on myöhemmin todistettu, että tämä pitää paikkansa myös yleisemmällä tasolla. Jos jokin hullun houre saa kannatusta baarin etupihalla asti, niin se on otettava vakavasti, ja jos saman kadunvarren kaikissa baareissa uskotaan samaan hullun jorinaan, on tuo horina otettava vakavana uhkana. Syyksi tähän on havaittu, että jokaisessa baarissa on ainakin yksi hullu horisemassa, joten jos kadunvarren kaikki baarit uskovat samaa hulluutta, niin joku on onnistunut syrjäyttämään noiden baarien kantasekopäät.

Kyllä vakka kantensa valitsee[muokkaa]

Koska puolue oli sosialismin asialla, oli vain loogista, että se aloitti raivoisan sanasodan sosialistisia voimia vastaan. Urheaa työmiestä suojeleva puolue alkoikin ensikantaan liehitellä keskiluokan kauppiaita sekä muita rahapossuja, leikaten kinkkua kaikkialta, mistä sitä irtosi. Työläisien kannatuksen saisi kyllä myöhemmin, kun tulisi taas seuraava markkinaromahdus. Puolueen parhaimmaksi kaveriksi koko 20-luvun ja 30-luvun ajan nousikin Neuvostoliitto. Mitä hullumpia ja rikollisempia temppuja NSDAP keksikin tehdä, niin uutiset Neuvostoliitosta pesivät ne aina laudalta. Tästä syystä NSDAP:n erääksi julisteiden iskulauseeksi tulikin: Mutta kun noikin saa!


”We are too big to fail!”

~ Wall street[6]

Hitlerin… eikun Puolueen valtaannousu[muokkaa]

Nyt oli aika voidella Saksan presidenttiä, Paul von Hindenburgia tumman lagerin ja parin ronskimmanpuoleisen kaljun bodarin kanssa. Kukaan ei tiedä mitä tarkalleen tapahtui, mutta Hindenburg kuitenkin nimitti Hitlerin Saksan kansleriksi tapahtumia seuranneena tammikuun 30. päivän aamuna. Monet ovat ajatelleet tämän johtuneen vanhan presidentin selvästä seniiliyden puuskasta, mutta toiset ovat pistäneet sen alkukantaisemman ongelman, turhamaisuuden, piikkiin. Ehkä presidentti ajatteli, että häntä huonompi seuraaja nostattaisi hänen mainettaan jälkipolvien silmissä. Hindenburg saattoi tässä kohtaa vähän aliarvioida sen, miten huonon valtion päämiehen hän oli todellisuudessa mennyt päästämään Saksan ohjaksiin, ja että historia ei tuntisi häntä suurena sotakomentajana vaan ”sinä kaverina, joka valitsi Hitlerin kansleriksi”. (Hikipedian huomautus: Koska tähän aikaan ei vielä ollut, ehkä joitakin vaalijulisteita lukuun ottamatta, sellaista käsitettä kuin tositelevisio, tämän ajan julkkiksia, jopa Hitleriä, kiinnosti ainakin vähän se, mitä jälkipolvet heistä ajattelisivat.)

Voittajan on helppo hymyillä[muokkaa]

”O-ou...”

~ Saksan oppositiopuolueet


Hitler päätti, että näinkin vaikuttavan puolueen, jolla oli jo oma, vähän paremmin menestynyt lehtikyhäelmä ja jopa oma armeija, oli tehtävä jotain radikaalia. Hän pähkäili pitkään ja hartaasti, ja lopulta tajusi, että hän oli nauranut niin makeasti vasemmiston tappiolle viime valtiopäivillä, että hän päätti mennä säätämään silloisia valtiopäiviä enemmän oman mielensä mukaiseksi. Näin saivat alkunsa uudenlaiset valtiopäivävaalit, joissa ehdolla oli tietenkin NSDAP ja pari muutakin pikku puoluetta ihan vaan silmäniloksi peittämään sitä, ettei kommareilla ollut mitään asiaa uusille vaaliuurnille. Hitler hykerteli mielissään, kun nimenomaan heidän vaaliuurnansa täyttyi kansan äänistä. Tämän jälkeen hän sääti parin muun tyypin kanssa vielä perjantai-illan tekemisiksi lain, joka antoi hallitukselle oikeuden muokata valtiopäiviä miten haluaa. Lopulta lakien säätely meni siihen pisteeseen asti, että Hitler nimitti itsensä Saksan johtajaksi ja lakkautti hiljalleen kaikki muut puolueet, alkaen kommareista ja sosialidemokraateista. Tämä oli osa hänen suurta suunnitelmaansa. Ja kaikkihan tietävät, että tämän suunnitelman totetutus ei mennyt loppujen lopuksi ihan putkeen.

Hävinneelle jää luu käteen[muokkaa]

NSDAP:n saavutettua ainoan laillisen puolueen aseman Saksassa, olisi voinut ajatella asioiden olevan ihan hyvällä tolalla. Monien mielestä tässä vaiheessa olisi voinut vittuilla hävinneille ja samalla retostella itse tilaamissaan paraatiunivormuissa, jotka saivat oikeat, auktoriteettiset, hyviin sukuihin kuuluvat vanhoilliset sotajermut pidättelemään oksennusta. Sen sijaan Hitler, onniteltuaan valtion päämiehen asemassa puolijumalaa itseään tästä suuresta voitosta, istui pöydän ääreen, otti kynän käteensä ja alkoi rustailla lakeja sen mukaan, miltä hänestä sillä hetkellä sattui tuntumaan. Hänestä tuntui, että seuraava lista ihmisistä ansaitsi tulla tökityiksi pitkillä puukoilla:

  • Strassen veljekset
  • Se häntä huijannut eversti, jonka nimi oli liian vaikea lausuttavaksi
  • Lapsuusajan ihastus, joka ei koskaan pussannut
  • Kaveri, joka vittuili sotasairaalassa hänen koirastaan
  • Hänen uusin hammaslääkärinsä, se joka viimeksi oli hänen ikeniään rääkännyt
  • Kaikki juutalaiset, kun he eivät olleet ostaneet hänen taulujaan silloin ennen muinoin
    • Tämä kohta ei tullut ihan yhden yön murha-aallossa valmiiksi
  • Ernest Röhm
  • Kaikki, jotka olivat nähneet hänellä olevan vain yhden kiveksen
    • Mukaan lukien Eva Braun
      • Häntä Hitler tökkäsi henkilökohtaisesti, mutta puukko oli liian lyhyt haavaan nähden eikä henki vain mennyt[7]
  • Kaikki ne salaa kuvatut videot, jossa hän saa hepulin milloin mistäkin
    • Koska internet muistaa kaiken, hän lakkasi puukottamasta niitä, huomattuaan sen turhaksi, ja nautti saamastaan huomiosta

Voi paska[muokkaa]

NSDAP:n voittokulku oli taattu viimeistään, kun sen kaikki suurimmat viholliset oli saatu raivattua tieltä pois. Niin puolueen pamput asian olettivat. Asian todellinen laita ja kauhu valkeni heille vasta hiljalleen vuosien 1939 – 1945 aikana. Puolue oli kaikista suurista vaalivoitoistaan sekä täydelliseen hallinta-asemaan pääsemisestään huolimatta unohtanut tuhota yhden vihollisensa: Adolf Hitlerin. Tämä itse itsensä taiteilijaksi nostattanut korpraali oli seuraavat kaksitoista vuotta muuten niin menevän liikkeen kaikkein pahin kiusanhenki, sillä nyt puolueella oli alaisuudessaan yksi kansa, hallinnassaan yksi valtio ja johdossa yksi vainoharhaistuva ja lääketokkurainen sekopää. Vuodesta 1933 eteenpäin NSDAP:n ainoa ajanviete olikin kerätä joukko miehiä istumaan ringissä maan alle kapakkaan kiroilemaan sekä örveltämään muiden laskuun, paisutella omia saavutuksia, haukkua naapureita ja kirota siten, miten ”tämä maa on menossa päin persettä”. Pyörillä on tapana kiertää akselinsa ympäri ja palata lähtöpisteeseen.

Tuplapaska[muokkaa]

Toinen maailmansota päättyi juuri sillä tavalla, kuin kaikkien vihaaman ja huumeilla hereillä pysyvän korpraalin karjumisella oli odotettavissa. Vuonna 1945 NSDAP olikin enää pienen Berliinin saartorenkaan sisään mahtuva sopulilauma, jonka hallinnolliset tehtävät rajoittuivat hirttotuomioiden huutamiseen lähimmästä ikkunasta ennen pommisuojaan palaamista. Euroopan sodan päättyessä NSDAP yritti vielä muutaman päivän pysyä kasassa, koska ei ryyppääminen ja poliittisien valheiden huutaminen kesän 1945 Berliinissä ollut ainoastaan saksalaisten potema tauti. Oli kuitenkin vaikeaa saavuttaa samanlaista, suurien vaalivoittojen aikaista osallistujavyöryä, kun puolueen jäsenien joukossa puhkesi paha hirttokuolemaepidemia. NSDAP:n jäsenet syyttivät tästä liittoutuneiden vartijoita ja kutsuivat heitä ”sadistisiksi sioiksi” sekä ”massamurhaajiksi”. (Vartijat puolestaan kutsuivat heitä selleistään ulos, koska hirttolavat olivat pääsalissa tai ulkona.) Näistä syistä, sekä puolueen kärsimän tavallista pahemman maineellisen suvantovaiheen takia, kukaan ei jaksanut oikein tapella vastaan, kun koko puolue tuomittiin laittomaksi rikolliseksi organisaatioksi ja se haudattiin samalle takapihalle viimeisten sen jäsenten kanssa. Kertoo paljon nykynuorisosta, että aika on kullannut tämänkin puolueen muiston, ja äärikommunismin sekä muiden sekopääpuoliuskontojen tavoin se on alkanut kysyä siellä täällä aina välillä, ”olisiko mitään pienintäkään mahdollisuutta ihan vain vähän kokeilla uudelleen NSDAP:tä? Ihan vähän vaan?”

NSDAP puolueena[muokkaa]

Mitä NSDAP sitten oikeastaan teki koko olemassaolonsa aikana?

NSDAP valtiona[muokkaa]

Koska puolue kikkaili kaikki muut puolueet laittomaksi, oli vain loogista, että se tuli yhdeksi valtion kanssa. (Eihän leijonakoiraskaan ensin taistele kaikki kilpakosijoita helvettiin ja sitten jää vain makoilemaan naaraan viereen perse homeessa.) Tästä asiasta voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta ei tämä artikkeli mikään puiseva gradu ole.

NSDAP:n ohjelma[muokkaa]

NSDAP oli paljon parempi, kuin mitä on nykyinen televisiotarjonta, sillä siinä oli kaksikymmentäviisi kohtaa, joita ei alettu helvetti muuttamaan heti ensimmäisen pikku murheen jälkeen. (Yksi surkuteltavimmista peloista, mikä liittyy riskiin äärioikeiston noususta Suomessa, onkin Suomen nykyisen eduskunnan täysin toivoton levälleen hajonnut farssi, jota kutsutaan hallitustyöksi. Siinä on miljoona kohtaa, eikä yksikään niistä kestä perustuslain päivänvaloa.)

NSDAP:n Johto[muokkaa]

Ei varmasti voisi olla yllätys kenellekään, että Fuhrerin toimisto oli korkein elin tässä organisaatiossa. Ei voidakaan ajatella, natseja kohtaan tunnettua vihaa unohtamatta, että puolue oli paljon vapaamielisempi kuin on luultu. Suurimmalla pallilla istui mies, jolla oli vain 50% edestä pallia[8] Hänen alapuolellaan oli sekä Eva Braun[9] että Rudolf Hess. Ei tiedetä, olivatko he molemmat alla samaan aikaan. Ehkä tämän takia Hess sekosi niin pahasti, että hän lensi Englantiin kesken sodan, ja tilalle valittiin paljon tasapainoisempi mies, Martin Bormann. Siitä kun valutaan alaspäin, niin löydetään kahdeksantoista Reichsleiter. Termi on niin sairaalloinen, ettei se edes muutu, vaikka kyseessä olisi monikko. Sen vuoksi puolue olikin tuon tuosta aivan sekaisin. (Eräät tahot jopa miettivät, josko se olisi ollut yksi syy sodan tappiolliseen loppuun.) Heidän hallintonsa muodosti Ruskean talon[10]. Sitten oli aluehallitsijoita, Gauleitereita, paikallisia valtion tasoja, sitä sun tätä kattilanlämmittäjää ja peruslaista jäsen, joka ei jaksanut äänestää mistään, kun kerran “kaikki hiton ehdokkaat ajaa ihan samaa asiaa“. Lopulta koko puolueorganisaatiohan oli aivan täysin yhdentekevä, sillä Hitler edelleen istui sen kaiken päällä omalla pallillaan, sillä ainoalla[11]

Puolueen toiminta[muokkaa]

Aina niitä NSDAP:n kavereita sättii joku. Ne eivät sentään pystyneet tähän...

Puolueen toiminta sisälsi, teorissa, suuren määrän erilaisia hallinnollisia tehtäviä, palavereja, suunnittelutyötä, tulevaisuuden suunnittelua sekä kaikenlaista muuta kivaa. Kun otetaan huomioon Hitlerin tuuliviirimäinen käytös, jääräpäisyys sekä vainoharhaisuus, kaikki edellä mainittu muuttuu joukoksi lihavia valkoisia miehiä taputtamassa puhujanpöntön edessä reihuvan, naurettavan näköisen pellen uhkauksille muuta maailmaa kohtaan. (Donald Trump muuten on Amerikan seuraava presidentti. Ei liity mitenkään mihinkään, ei sitten missään nimessä. Onhan tässä selvä ero, kun Hitlerillä kerran ei ollut ydinaseita ja Trumpilla taas on.) Eräs merkittävä tekijä hallinnollisessa työssä oli Hitlerin taipumus olla kuin pikku kakara ja valita aina joka tehtävää hoitamaan kaksi ihmistä samaan aikaan. Tämä tosin loi joidenkin tyhjää jauhavien poliitikkojen kaipaamaa “dynaamista ilmapiiriä“ paremmin kuin tyhjät puheet, mutta samalla se myös aiheutti kampittamisenhalua, pahaa verta (mikä arjalaisen puhtauden ihannetta vasten ei ollut loistava asia), sekä päällekkäisiä käskyjä. (Sodassa ja sotilasjohdon kohdalla tämä tosin oli paljon suurempi ongelma. Kun sotilaille annettiin samaan aikaan käsky perääntyä sekä hyökätä, he saksalaisella täsmällisyydellä yrittivät toteuttaa molemmat ja repesivät halki. Siitä koitui turhia tappioita.)

Voiko tästä kaikesta oppia jotakin?[muokkaa]

Lyhyt vastaus:

Ei voi.

Tylsempi Pidempi vastaus:

Tämän päivän maailma on erittäin yksimielinen siitä, että on tärkeää estää sellaista painajaista kuin NSDAP koskaan toiste pääsemästä valtaan. Siitä syystä puolue on tuomittu laittomaksi, sen jäsenet hirtetään heti löydettäessä, sen ideologiaa vastaan hyökätään vielä puolueen jo kuoltua ja Suomessa katupartiot valvovat sitä, ettei NSDAP onnistu vahingossa saamaan mistään uusia jäseniä. Erityisen kunnostautunut tässä taistelussa NSDAP:n nousua vastaan ovat muutamien supervaltioiden päämiehet, jotka ovat luvanneet kitkeä kaiken natsismiin viittaavankaan pois maan päältä, ja heidän antifasistiset joukkonsa ovat valmiita iskemään minne tahansa, missä NSDAP voisi millään ilveellä voida päästä aloittamaan uuden pahuuden nousun. Näitä iskuja toteutetaan tarvittaessa vaikka muiden valtioiden alueella, jos nuo valtiot eivät ole tarpeeksi vahvoja itse kitkemään kaikkia NSDAP:n nousuyrityksiä. NSDAP onkin nykyään puolueen sijaan muuttunut möröksi, jota vastaan käydään alati ja kaikkialla totalitaarisin, väkivaltaisin ja usein tunkeutuvin tavoin, ihan siis maailmanrauhan takia.

Viitteet[muokkaa]

  1. Eräs liittoutuneiden sotaoikeudenkäynneissä vaatimista varmistusmenetelmistä sotien lopettamiseksi olikin sulkea kaikki maailman baarit. Esitystä kannatta yksi britti, mutta hänet ammuttiin siltä istumalta humaltuneen neuvostoliittolaisen toimesta. Asia meni Kylmän sodan piikkiin
  2. Armeijan pamputhan eivät ennen aikaan suvainneet sitä, että joku on heitä kovaäänisempi
  3. Tästä syystä Kokoomus on harkinnut nimensä muuttamista KSSR:ksi, eli Kokoomus suureksi suomalaisten rahoilla
  4. Tällä logiikalla Guggenheim-museokin pyrkii viemään miljoonia euroja suomalaisten verorahoja ylikokoista autotallia varten, jonka nimi alkaa olla jo muualla maailmassa hehkunsa menettänyt. Suomeen odotetaankin rantautuvan kansallissosialistinen puolue minä päivänä tahansa, jos vain joku jaksaa siitä jankuttaa eikä sillä hetkellä olla hereillä
  5. Liian ilmeistä? Jos Hikipedia osaisi pyytää anteeksi, niin tässä kohtaa se tekisi niin
  6. Kuten havaittavissa on, ei Wallstreetillä taida olla pitkä muisti.
  7. Myönnä pois. Alkoi ajatus oksettaa, kun tajusit missä mennään?
  8. Älkää jaksako. Tämän on tarkoitus olla viihdettä
  9. Näettekö? Viihdettä
  10. Ja silti kukaan heistä ei pysähtynyt miettimään, voisiko heidän koko hullu hallintonsa olla täyttä paskaa?
  11. Toisaalta, kuvitelkaapa vailla Roosevelt, Churchill tai Stalin istumassa kahdella pallilla. Nii-in, alkaa Hitlerin versio kuulostaa heti paljon loogisemmalta?

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • Koululaitokset
  • Poliittiset iltamat