Paula Risikko

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sandglass vermin .svg Päivitystä kaivataan!
Tämä artikkeli ei ole ehkä paskaa, mutta se kaipaisi kipeästi päivittämistä.
Ole siis reippaampi kuin se, joka lisäsi tämän laatikon tähän, ja tuo artikkeli tähän päivään.
Stop hand.png Paula Risikko on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.
Sisäministeri Risikko seurustelemassa mieltään osoittavien Suomi Ensin -kakkapeliittojen kanssa.

Paula Sinikka Risikko (s. 4. kesäkuuta 1960 Ylihärmä) on tällä hetkellä Sipilän hallituksessa, valtiovarainministeriksi Alexander Stubbin paikalle keulineen Petteri Orpon korvanneena sisäministerinä toimiva, oletettua pätevyyttään korostava henkilö. Aiemmin Risikko oli Stubbin hallituksen liikenne- ja kuntaministeri, ja sitä ennen Kataisen hallituksen sosiaali- ja terveys- sekä eniten naistenlehdissä esiintynyt kokoomuslainen ministeri. Hän ehti evätä etuuksia ja tukia kaikkein köyhimmmiltä jo Vanhasen II:ssa ja Kiviniemen hallituksessa itsepalveluministerinä vuosina 2007–2011. Epävirallisten tietojen mukaan Risikosta harkittiin myös Timo Soinin seuraajaa perussuomalaisten puheenjohtajaksi vuonna 2017 sen perusteella, miten hyvä ei-rasistiksi hän on suvaitsemaan rasisteja.

Vaikka Risikko on menestyväksi kokoomuslaiseksi, ministeriksi ja kansanedustajaksi raa'asti ylikoulutettu (terveystieteiden tohtori 1997), perustuu hänen poliittinen uransa tarkasti ajoitettuihin naistenlehtiartikkeleihin sekä harkittuun ammattikorkean rehtori -tyyliseen pukeutumiseen. Risikko on avautunut lehdistölle mm. adoptiostaan säännöllisin väliajoin. Yhteiskunnallista aktiviteettiaan Risikko on osoittanut myös vaikuttamalla useiden yhdistysten, järjestöjen, säätiöiden ja salaliittojen hallituksissa. Jäsenyyksiä ja hallituspaikkoja noin mainosmielessä ehti Risikolle kertyä ennen ministeriaikoja enemmän kuin kukaan jaksaa edes laskea. Kaikki tulivat mitä ilmeisimmin hoidettua samalla äärimmilleen harjoitetulla, improvisoidulla asiallisuudella, joka on päässyt oikeaan hyötykäyttöön ministeri Risikon kykyvalikoimassa.

Kokoomukselle Risikko on huomattava voimavara. Paula Risikko on ainoa syy, jonka takia sairaanhoitajat kuvittelevat olevan järkevää äänestää kokoomusta.

Risikko kannustaa ihmisiä pitämään itse huolta itsestään, ja hän neuvookin ihmisiä muistamaan heijastimen.[1] Uupuneita kansalaisia Risikko taas suosittelee voimaantumaan hautausmaakäynnillä.[2]

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.

Viitteet[muokkaa]

  1. http://www.paularisikko.fi/2011/10/11/ihanaa-syksya/
  2. http://www.paularisikko.fi/2011/12/20/voimaannuttava-aika/