Piikki
Piikki on pieni terävä esine. Älä koske siihen, se sattuu. Piikkejä on esimerkiksi joissakin pensaissa, kuten ruusupensaissa. Tämän tarkoituksena on siis opettaa, ettei ruusupensaaseen saa mennä retkelle. Piikkejä on myös joidenkin kenkien pohjassa. Näitä kenkiä käyttävät yleensä naiset. Kengänpohjaan asennettujen piikkien on tarkoitus tehdä naisen liikkumisesta mahdollisimman vaikeaa, jotta tämä ei pääsisi livahtamaan hoivaa tarvitsevan miehensä ulottumattomiin. Myös rokotetta kutsutaan piikiksi. Sinäkin voit käydä piikillä jo tänään. Piikeistä on siis vain kipua ja harmia.
On olemassa myös akupunktio-niminen piikkihoitomenetelmä, josta kerrotaan, että se ei satu. Mutta koska piikeillä vain on tapana satuttaa, niin tottahan vitussa akupunktiokin sattuu. Piikit myös suuttuvat, kun ne saavat tietää, että niistä kerrotaan näin vähän, mutta onneksi ne eivät osaa liikkua. Niitä ei sovi höylätä tylpemmiksi, sillä ne saattavat ärähtää kuin pantteri.