Timo Soini

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Stop hand.png Timo Soini on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Timo Soini.


Hikiquote notext.png Hikisitaateissa on kokoelma Timo Soinin kuuluisimpia sitaatteja.
”Nämä ovat periaatteeni, ja ellette satu pitämään niistä - minulla on muita periaatteita.”
~Groucho Marx
”Missä Soini, siellä latteus.”
~muinaissuomalainen sananparsi
”Nyt otetaan Kopsut!”
~Timo Soini[1][2]
”Sammakonnaamainen populisti.”
~Ämpäripää
”Iso maha, iso päällikkö.”
~Keskiafrikkalainen sananlasku
Timo Soini vastustaa ryhmäkuria eikä harjoita sitä puolueensa yli.[3] Paitsi jos sillä voidaan estää kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumista siten kuin roomalainen vierasta valtiota johtava vanhus haluaa.[4][5]

Soinictus Jytcytius I (s. Timo Soini, 30. toukokuuta 1962), myös Keittäjä-Kaarina[6], on perssuomalaisten puheenjohtaja ja paavi sekä puikulan sukuinen jauhoinen perunalajike, jonka tunnistaa punaisesta väristä. Sitä käytetään uuniperunana ja muusiperunana. Soini tunnetaan perunaksi kovin äänekkäänä ja Keskusta-vihamielisenä. Hän lupaa sinulle kaiken ja lisäksi hauskuuttaa.

Soini on maan johtava EU-kriittinen poliitikko (silloin kun sattuu olemaan). Hän vastustaa valtavia, epädemokraattisia järjestöjä, jotka yrittävät pakottaa ihmiset johonkin tiettyyn ahtaaseen muottiin, tekevät järkeen perustumattomia päätöksiä, pyrkivät kontrolloimaan ihmisten henkilökohtaista elämää ja kuluttavat järjettömästi rahaa oman hermeettisen byrokratiansa pyörittämiseen. Hän on myös harras roomalaiskatolisen kirkon jäsen.

Soinin merkittävimpiä saavutuksia on lahjattoman narkkarin imurointi kansanedustajaksi ampumavälikohtauksia järjestämään.

Jytkyt

Tuli iso jytky.

Timo Soini tekee paljon jytkyjä, useimmiten vaaleissa tai vessassa. Vuonna 2011 Timo Soini teki suuren jytkyn vaaleissa. Timo Soini voittaa usein sekä vaalit että kallupit, kuten hän itse nimitti ison jytkyn tapahduttua. (Soini on foneettisesti rajoittunut.) Suomessa on käyty oikeusistuntoja siitä, mitä jytky oikeastaan tarkoittaa. Jyrki Katainen epäilee, että tilanne saattaa kohta leimahtaa avoimeksi sisällissodaksi. Soini itse kuvailee sisällissodan mahdollista alkamista isoksi jytkyksi.

Isot jytkyt

Soinilla ei tiedettävästi ole muita kuin isoja jytkyjä. "Jytkyjä on monenlaisia. Koosta en ole varma. Vai pitäisikö sanoa koista? Vai miten se pitäisi sanoa? Kokoista? Juhannus-, joulu-, vai pääsiäiskokoista? Ei sellaista kokkoa ole, johon makkaraa kepulainen polttaisi", Timo Soini kertoo itse. Lähde?

Persoona

Ei ole rasisti

Kreikkalaiset on propaganda -ase äärivasemmistolaisille!!!!!


Timon poliittinen kommentti

Soini ei ole rasisti, eikä edes fasisti. Hän ei voi olla vastuussa siitä, jos hänen perustamassaan ja johtamassaan puolueessa nyt pikkasen heitetään huulta tyyliin "mutakuonot ulos!". Mikäli toimittaja erehtyy ikävästi kysymään asiasta, niin jo "Timolta" löytyy pari hauskaa kansanmiehen heittoa.

Soinismi

Soinin kansansuosio nousee sitä enemmän, mitä pidempään hän on hiljaa. Vieläpä persujen kannatus suorastaan räjähti, kun Soini heti pari hauskaa kaskua Brysselistä iltauutisissa. Mikäli tarvitsee jotain puhua, niin Soini lupaa kaikille kaikkea kivaa! Sulje silmäsi! Kuvittele mitä kaikkea haluaisit! Ja katso! Jos seuraavassa iltauutisessa Soini sen sinulle lupaa. Kiva, kiva! Mitään vastuuta Soini ei tietenkään sanoistaan kanna, mutta kukapa sellaista odottaakaan.

Eurooppa ja naiset

Paavi

Soini on myös sivutoiminen paavi. Naiset takaisin hellan ääreen, abortit pannaan ja huivi päähän. Mutta tämä ei tunnu haittaavan hurmoksessa olevia akkoja. Jo löytyy Soinilta pari hassua kaskua tähänkin ongelmaan! Helppoa, eiks' jeh?!

Euroopan Unioni

Soini on niin Euroopan Unionin vastainen, että hän jopa asettui ehdolle ehdolle Euroopan parlamenttiin.[7] Sitä ennen hän oli vannonut kautta kiven, kannon ja kansallisen itsetunnon, ettei tee niin. Ja mikäli joku toimittaja asian ristiriitaisuudesta hieman ikävästi huomautti, niin eikö Soinilta jo taas löytynyt pari hyvää sutkautusta tähänkin aiheeseen! On se kansanmies!

Soini ilmoitti europarlamentaarikkona haluavansa "ottaa selvää", että onko EU:n touhuissa jotain järkeä (hänen tähänastiset saarnansa aiheesta on siis mitä ilmeisimmin laadittu puhtaasti fiilispohjalta), ja ennen kaikkea tehdä sen suomalaisen kansanedustajan palkkaa muhkeampien korvausten varassa. Euroopan parlamentti on tunnetusti instituutio, jonka pääasiallinen tarkoitus on antaa puolivillaisille protestiäijille mahdollisuus kokeilla EU-vaikuttamisen mielekkyyttä turvallisissa oloissa. Lisäksi Soini kertoi, että jos hänet valitaan, hänestä tulee tynkämeppi seuraavien Suomen eduskuntavaalien myötä, jolloin hän suunnittelee taas palaavansa kotimaan parlamenttiin. Tämä ei kuitenkaan ole periaatteetonta kikkailua, jos röyhkeys riittää siihen, että siitä kertoo reilusti etukäteen. Päin vastoin, sillä voi vaikka pistää ne jauhot sinne eliitin äänitorvitoimittajien suihin.

Puoluejohtaja

”Vaaleissa mitaan puolueiden kannatus. Ei sitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tämä on tärkeätä huomata. Vaalien välillä sitä ei mitata. On erilaisia mielipiteitä. Tyhmätkin mielipiteet on saatava esittää. Kaikensortin politiikan alkemia, puidenhalailu ja kiviterapiakommunismi eli niin sanottu NYT-liiteläisyys on kuuluu demokratiaan kuin sika vartaaseen.”
~Timo Soini puolueestaan[8]

Timo Soini on puolueensa kantava voima, joka onnistuu mainiosti paistattelemaan julkisuudessa ja jämpteilemään siihen saakka, kunnes puolueen sisällä ilmenee erimielisyyttä, kansanryhmien demonisointia, antisemitistisiä hurvelluksia, kulttuurimarxististen salaliittojen paljastamista (ks. myös Hikisitaatit: Jussi Halla-aho#Salaliitoista, jos luulit sitä (Jussia) tosi silleen älykkääksi ja rohkeeksi) ja alkoholiongelmia. Tällaisten tapausten tullessa esiin Soinilla on tapana vetäytyä poliittiselle sairaslomalle, mistä häntä ei tavoiteta.

Veikko Vennamon perillinen

Soini on opportunisti. Hän on syvästi katkera menettämistään vuosista, jolloin hän Veikko Vennamon perässäjuoksijana joutui kiertämään hevonkuusen talosta taloon, ja nukkumaan hevonkuusen talojen kammareissa, ja syömään hevonkuusen talojen ruokia (vaikka söikin kaiken). Nyt on tullut Timon aika rahastaa ja kostaa, ja unohdettu kansa saa Timon puolesta tehdä hänestä vaikka presidentin. Vaan senkin jälkeen unohdettu kansa pysyy unohdettuna kansana Timon mielessä.

Ulkoministeri

Soini saavutti vuonna 2015 Perussuomalaisen puolueen tavoitteen, Soinin järjestämisen ulkoministeriksi. Ulkoasiainministeriön johdossa Soini on jatkanut edeltäjiensä Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan linjalla, jossa perusperiaatteena on, että ulkoministerin ei tule missään nimessä olla ulkoasultaan edustava. Niinpä Soini lyllertää maailman huippukokouksiin silmät rähmästä turvoksissa, otsa ja kolmoisleuat hiestä kiiltäen, poskilla samanlainen sänki kuin Jammu-Sedän pidätyskuvassa ja tukassa kuukauden skalppilaardit, yllään kaksi viikkoa käytetyt erityisrypistetyt rytkyt ja takataskussa pahvilaatikollinen kliseitä 80-luvulta. Habitus on kokonaisuudessaan kuin Tallinnan-laivalle viikoksi unohtuneen peltikattofirman pomolla, jollaisena Soinia maailmalla kohdellaankin. Kun Soini ei kerro Obamalle olevansa "Timo from Finland", kirjoittelee hän lentomatkoillaan tajunnanvirtablogeja suomea vieraana kielenä opetteleville gibboneille. Hänen arvovaltansa ulkomailla on käsinkosketeltava, mutta harva haluaa liata käsiään niin pahasti.

edeltäjä:
Tuomari Erkki
Suomen ulkoiluministeri
2015
seuraaja:
'

Katso myös

Timo Soini Hikinewseissä

11.05.2017 Ulkoministeri Timo Soinin puhe Arktisen neuvoston kokouksessa
13.08.2016 Timo Soini puhui pukille
22.07.2016 Ulkoministeri nähtiin tänään seuraamassa IPV:n peliä — ei osallistunut eilen EU-maiden ulkoministerikokoukseen
03.03.2012 Soini: Puolue tarvitsee apua
14.10.2011 Perussuomalaisten Soini (133 kg) ja Hakkarainen (1,6 ‰) vastustavat sokeri- ja viinaveron nostoa
11.05.2011 Poliisi: Älkää ruokkiko Soinin pentua
16.04.2011 Hikivaalitentissä Perussuomalaiset: Äänestä parempi Soini
09.06.2009 Päivän Soinit
26.09.2007 Osmo Soininvaara: "köyhyyden voi poistaa"

Viitteet

  1. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/timo-soini-uusii-kielta-jytkyn-jalkeen-tuli-kopsu/art-1288419872951.html
  2. http://www.youtube.com/watch?v=xRMHIA0Nj2I
  3. http://timosoini.fi/2008/10/ryhmakuri-ja-itsekuri/
  4. Soini MTV3:lle: Vaadin ryhmäkuria avioliittoasiassa, Iltalehti 25.9.2013
  5. Soini puolustaa perussuomalaisten ryhmäkuria, HS 27.9.2013
  6. Tiedosto:Keittäjä-Kaarina.jpg
  7. Tämän kunniaksi Timon nimipäivänä vietetään Eurooppa-päivää (9. toukokuuta).
  8. http://timosoini.fi/2016/06/lassytys-lyo-takaisin/
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.