Hikiaineisto:Uutta Tajunnanvirtaa

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.
Information.gif Voi olla, että tämä artikkeli ei ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia.
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa löytyä keskustelusivulta.

Vain natiivia Hikiaineisto-kamaa. Älä lue tätä, lue tämä.

Thumb.png
 Tämä on lupaava sivu.

Lasikko[muokkaa]

Lasikko on pelokkaiden ihmisten kansalliskirjallisuudessa esiintyvä eläin. Se aikoi opiskella floristiksi, mutta ei uskaltanut. Eepos kertoo mainosten todellisuudenkäsittelytapojen saapumisesta maahan ja siitä, kuinka Dante tuki Silja Linen toimintaa. Lasikko erehtyy korottamaan oman äänensä vastahuomautukseen, jonka mukaan se ei suinkaan ole mikään nupukka. Polvillaan kävelevä trokee päättyy, kun Dante murskaa Lasikon – oli merten kauhu tuo bakteeri aikoinaan.

Donald Glover[muokkaa]

seasons dont fear the reaper

Barta[muokkaa]

Barta: nomini karvaa sosiaalisin merkityksin. Barta on täydessä mahtomuodossaan silloin, kun se on asetettu seinäkoukkuun béla bartok.

Peter Vidén[muokkaa]

Peter Vidén (1970–2021) oli uudenmaalainen kirjailija ja erityisesti öljyväritöistään tunnettu taidemaalari. Vapaa-aikanaan hän työskenteli Lillehammerissa tarjoilijana. Vidén tunnettiin julkisessa keskustelussa provocateurina, ja osittain hänen maineensa vaikutus saattoi ajaa hänet myöhempien vuosiensa ylilyönteihin. 2017 Vidén kutsuttiin pitämään Porvoon Taiteiden yön aloituspuhe, joka tultiin muistamaan hutuhistoriasta lainatusta torakkaretoriikastaan. Ensimmäisen musikologisen esityksen Vidénin töistä ilmestyttyä vuonna 2019 hän arvosteli murskaavasti sen kirjoittajan Reino Nordinin, väittäen työn olevan ”paskin, arvottomin ja mieleltään köyhin teksti, jonka olen lukenut yli kahteen vuosikymmeneen, mukaan lukien tekstikatkelmat eri medioissa”.

Vidén toimi Setan puheenjohtajana 2017–2020 ja oli Rudolf Hessin maineenpalautusrintaman jäsen.

Ehdotus[muokkaa]

Söpö

DJ Rashi[muokkaa]

DJ Rashi (1930–1834) ei paljuja kysellyt.

Oonhan mä koskaan metsässä runkannu. Se tavallinen tarina: sä näät että netissä on puhuttu siitä, nyt sä luulet ettei sitä välttämättä kukaan ole ite tehny, mut nyt sä tiedostat et semmonen juttu on, ja sä kokeilet sitten ilman kummempia odotuksia, ei se voi haittaa, niin sä tavallaan teet sen varastoon. Tai no, mättäällehän sä tietysti teet sen.

Argelina Vorovorov[muokkaa]

Argelina Forgêtmenot Vorovorov oli neliraajainen rotutohtori, taustaltaan eteläcarolinannugetti. Hänen hypoteesinsa mukaan ei ole uskottavaa, että heteroille syntyy homoja, joten seksuaalivähemmistöt ovat jomman kumman vanhemman puolelta katkeamattoman homolinjan päätös. Vorovorov piti tätä kehityksettömyyttä huolestuttavana ja esitti, että jos seksuaalista läpinäkyvyyttä lisäämällä homoastujat identifioitaisiin tai identifioituisivat, voitaisiin sosiaalista kokonaisuutta vakauttaa ja vähemmistöjen autonomiaa lisätä risteyttämällä homot ja lesbot erikseen keskenään. 10 min sitten piippasi, ja Vorovorov ei mennyt edes tarkistamaan, se on vieläkin ruudussa kiinni.

Vorovorov työskenteli myös kehitysvammaisten kanssa; kuolemansa jälkeen New York Times luonnehti häntä laajassa muistokirjoituksessa epiteetillä ”the inaugurator of modern harmonica-accompanied disability support”. Vorovorovin katsotaan yleisesti kehittäneen Anssi Kelan vapaaehtoistyössään vammaisohjaajana noudattaman fiilistelevän vammaisohjaustavan. Vorovorov ammensi kasvatustyössään innoitusta vuosisataisesta, oikeammin vuosisadan takaisesta Völkrockisch-idealismista.

Islamin ponimuotoisuus[muokkaa]

Islamin ponimuotoisuus on professori Laukko Hämeentien-Attilan pääteos. Kirjassaan Hämeentien-Attila argumentoi teologisesti, että tosi islam on täydellisen ponin muotoinen. Teoksen vaikutus on ollut huomattava, mutta sitä on myös vastustettu. Aristoteelisen islamin lainoppinut Bukefalos tuomitsi fatwassa platonistina pitämänsä Hämeentien-Attilan nilkkajänteet katkottaviksi.

Juuston historia Amerikoissa[muokkaa]

Juusto on tunnettu Amerikan kaksoismantereella 1500-luvulta saakka. Kolumbialaisen vaihdon aikana laivattiin valtavia juustokuormia uuteen maailmaan, ja vuosisadan aikana Amerikan alkuperäiskansat ja yhteiskuntakelvottomuudestaan huolimatta myös uudisasukkaat oppivat valmistamaan maitotuotteita. Naudat itsessäänhän ovat sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa endeemisiä.

Camembert-laivoista suurin osa ei koskaan ylittänyt Atlanttia loppuun asti. Nykykäsityksen mukaan lemu tappoi osan miehistöstä ja ajoi hulluksi osan. Kansanuskomuksissa nämä epäonniset rahtaukset ovat jääneet elämään autioina tai piinatun aavekapteenin ajamina yliluonnollisina vitsauslaivoina, Lentävinä normandialaisina.

Kaksoispseudoprojektio[muokkaa]

Kotikissojen viidenneksi yleisin kuolinsyy. Henkilöajoneuvon takapenkillä tai kontissa kuljetettava kissa ilmestyy auton eteen ja tulee alttiiksi vahingoille liikenteessä tai luonnossa. Kaksoispseudoprojektioon puuttumista ajoissa vähentää se, että auton eri matkustajat näkevät kissan keskenään huomattavan erillisissä paikoissa.

Olkiverkkolattia ullakkokäytävällä[muokkaa]

ai nii bch se oli jol oli J. S.mietin et mistä tuttu

Calvin Karttunen[muokkaa]

Calvin Karttunen (1920–2003) oli alankomaalainen pehtoori ja kryoniikan suurin uudistaja. Karttunen kehitti ensimmäisen metodin syväjäädyttää organismeja palautumiskykyisesti, pelastaakseen sisarensa hengen tilanteessa, jossa hänen täytyi myydä kolmaskin tuore ihmismunuainen voidakseen ostaa heroiinia.

Calvin Karttusen kuolinpesän jaon yhteydessä Alankomaille aiheutui lyhytkestoinen selkkaus Argentiinan valtion kanssa. Karttusen kuollessa paljastui, että hän oli Argentiinan päättäjille kahden vuosikymmenen ajan viikoittain lähetettyjen loka- ja uhkaussähköpostien takana. Karttunen oli vuonna 1981 inttänyt humalapäissään ystäväpiirilleen, että ”Latinalaisen Amerikan Eurooppa” on hän itse, eikä myöhemmin ollut halukas pyörtämään väitettään, vaan oli päin vastoin alkanut vaatia Argentiinalta hyvitystä maailmanluokan plagiarismista.

Karttusen koko titteli on hänen hautakivensä mukaan Seelannin sylikomentaja, paleolibertaarien patruuna, etevä Sierra-konepeltien jänis, outcall-munkkiörinässä kunnostautunut, Córdoban kristitty keisarinna, assyriologin lifestyleblogi, abien häiritsijä kohtuuden mukaisesti.

Luokitus[muokkaa]

Bloch ollut nykyrunoutta (kuten Mörike) vähän sorvaus [2]. Itsestään "vain satunnaisesti lyyrinen yritykseni ovat johtaneet mihinkään, enimmäkseen jotten muutaman jakeen 'Untitled'. Kumpikaan in omaelämäkerrallinen todistuksia vielä Matti Raninin muistikuvat ole koskaan todettu, että Bloch oli ajatellut julkaista nämä rivit ", kuten tri Jussi Niinistö kirjassaan" Onko se Bloch? " muotoiltu.

Edellisistä jae, kirjoittaja ilmeisesti oli läheisempi yhteys. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirsi rivi rotukirjan tuttavuus päässä kahvilassa. Hae se pysyi välillä sivujen oktavostuiptreftes ja lähi jälkeen Blochin kuoleman tila.

Joitakin vuosia aikaisemmin, kuvatessaan taistelussa 1904 Bloch on kirjoittanut runon seuraava sisältö johdantona:

Ja ihmiset menevät leningit
huojuvat kävellä sora
Tämän iso taivas
kukkulat kaukaisuudessa
leviää Distant Hills.

Tämä ei kuitenkaan ole aivan viittä Zeiler perin Blochen työtä, se on melko samanlainen runoon Stefan George, Bloch erilainen kuin useat muut runoilijat ihaillut.

Suoperse-palvelu[muokkaa]

Suoperse-palvelu on YouTube-esiintyjä Supermonivedon nettitreffisivustoilla ja -sovelluksissa tarjoama palvelu, johon liittyvät daami ja Supermonivedon takapuoli. Supermonivedon omasta kuvauksesta Suoperseestä tiedetään seuraava: ”Suoperse-palvelu: otit vastaan tai otit vastaan, taksa on 200 markkaa”.

Hippokrateen vala[muokkaa]

Japanilaiset käyttivät pehmeillä harjaksilla varustettuja siveltimiä tiukasti sidottujen naisten kutittamiseen, jolloin nämä joko kestävät kutittamisen liikkumatta tai muuten karkeat köydet hiertävät pahoin.

Avaruusmuju[muokkaa]

Avaruudesta pihanurmelle ja katoille laskeutuvaa mujua. Mahdollisesti kuujänislähtöistä. Saattaa aiheuttaa vaaratilanteita taajamaliikenteessä. Lajitellaan polttokelpoisiin jätteisiin.

Saniaisnotko[muokkaa]

Hoitokoti eläköityneille sauropodeille. Onhan siellä mehevät eväät, mutta vessat jatkuvasti tukossa saatana.

Comic Sans -murhat[muokkaa]

Vuosina 1856–1987 tapahtunut veritekojen sarja Cambrian tasavallassa. Kirvoitti tieteisromaanitrilogian, oopperan, hammastahnamaun, pehmoporno-C-kasetin ja murolusikkasetin. Tekijät tuomittiin siistimään jälkensä.

Mäihäkäärme[muokkaa]

Mäihäkäärme (Narzkiz narzkiz) on neljäs Suomessa tavattava käärmelaji. Tuhoaa saaliinsa mäihäämällä. Kulkee lipuen. Pisin Suomessa mitattu mäihäkäärme on Suomen herpetologisen yhdistyksen mukaan ebin :DD

Juokse kaseikkoon, Pontus[muokkaa]

Saaks mä toimeentulo tukee jos mul on toinen silmäluomi vähän ylikasvanu?? Äiti sano ettei välttis saa jos on vähä fyysisesti ali kehittyny tai muuten vajavainen?? Et meil on tääl sellanen käytäntö??

Tajusin just et mun alahuuli muistuttaa vessanpöntön kantta, vaikuttaako tukiin??

Helhuta menemään[muokkaa]

Helhuta menemään on liikkumisen tapaa ilmaiseva konstruktio, jonka tunnetuin käyttökonteksti on Tsatsikistanin apukeisari Kahmal Jakkupouloksen omaelämäkerralliset muistelmat, joissa tämä kuvaa käytöstään sen jälkeen, kun oli ottanut lääkityksen paha-asteiseen bataattikammoonsa. Sittemmin konstruktiota on viljellyt muuan tilallinen Pirttilohjalta moittiessaan piikatytön tapaa läikyttää mettä pirtin lattialle. Piikatyttö kosti isännälleen syömällä kaikki ruisleivät räkistä ja paisumalla muodottomaksi toden totta.

Ikävästi virtaa Don[muokkaa]

Pahanlaatuisen iskun tuottama kuhmu kuupassaan astui Lermanni Hevanperä anniskeluravintolaan. Suusta purkautui herjauksien vuo. Paikalla pahaksi onnekseen oleilemaan sattuneet asiakkaat muljaisivat kulmiaan ja vetäytyivät kiivaan juomiensa ääreen. Tiskimikko jynssäsi jynssäämistään. Pöytien yllä leijui kaalin lönkä. Nurkasta kantautui raisu musa.

En minä ole myyrä, en myyrä ollenkaan.

Jos viesti ei näy kunnolla, klikkaa tästä[muokkaa]

onko kukaan nähny kaupungilla n. 10 litran vetoista juuttisäkkiä jonka sisällä on 2 täytettyä pöllöä hukkasin ja tartten äkkiä

Carsten Muppers[muokkaa]

Carsten Muppers ei esittelyjä kaipaa, sillä muut ihmiset eivät kiinnosta häntä pal paskaakaan. Häntä on luonnehdittu myrskyksi hillopurkissa. Vapaa-aikanaan tämä Friiseinmaan seksikkäin geologi 2005 -laukkakisan palkintopallin suunnittelutyöryhmän liitäntäkonsultti nauttii kaseikkojen karsinnasta ja varpuslintujen risteytyksestä. Carsten Muppers on varannut Lallintalon lokakuun 19. päiväksi vuonna 2032. Kukaan ei tiedä miksi.

Delawaren istuttaminen[muokkaa]

Mitäs merkillistä x.jpg

John Quincy Adams aloitti Delawaren istuttamisen tradition antamalla asetuksen, jonka nojalla kaikkien Delawaressa tuli istuutua välittömästi. Asetus peruttiin vasta Van Burenin kaudella hajuhaittojen levittyä Marylandin kautta Washingtoniin. Viimeksi Delawarea istutti Woodrow Wilsonin muija huonosti sujuneen röyhtäilykisan päätteeksi vuosina 1918–1920. Delawaren istuttaminen on aiheuttanut osavaltion taloudelle arvaamatonta haittaa: esim. karviaisplantaasit ovat lähes täydellisesti naavanneet itsensä umpeen järjestelmällisen botanisen syleilyn puutteessa. Voi vittu kenen idea tääkin oli? kommentoi Eisenhower Delawaren istuttamista vuonna 1957. Aiheesta ei ole julkaistu kirjallisuutta; ainoastaan kaksi virttä.

Lalli-tomaatti[muokkaa]

Viimeinkin lajike, jossa hyllyy aito kaivonkannen maku suoraan mummolan ryhmäseksihuoneesta! 24,90/kg. Ostakaa nyt, muuten menee farmi nurin prkl. Jos niin käy, mä rakennan pommin. OLIN PIONEEREISSA

Koraaninnussimisen EM-kisat[muokkaa]

Kolmen vuoden välein järjestettävä urheilutapahtuma last man standing -periaatteella. Määrin muslimineuvosto sponsoroi vuoden 1992 kisoja. Tuolloin maskottina oli Mykola-kärppä.

Iinamisteli Gräfin zu Mercosur[muokkaa]

Hirveä lehmä, huudattaa yökaudet Disneyn vanhoja äänikirjoja, industrial blood -metallia ja Keijo Minervaa iDöd-soittimellaan. Tapporaha 500,00 mk (1994). Juontaa jännittävää koko perheen tietovisaa joka torstai kesken elokuvaesityksen.

UKK-trilogia[muokkaa]

Osa I: Kekkosla
Kek-kosla eli Urkkimobiili oli Kekkosen erikoisvalmisteinen virka-auto, jonka ratissa hän partioi öisin valvomassa oikeuden toteutumista virastoaikojen ja -tilojen ulkopuolella. Erikoisvarusteina ainakin puhallettava sumusireeni, kiinteä nokkahuilu, kolmiportainen tuuletus ja latukone. Kekkosla tuhoutui ympäristörikoksessa keuruulaisella haaskiolla 1984.
Osa II: Osattomuus
Kun Mowgli Kyröhonka kirjoitti Kekkoselle v. 1968 ja lupasi äänestää tämän valitsijamiestä, jos saisi paluupostissa 5 mk, lähetti Kekkonen vastauksena kympin ja mukana kirjeen: "Saat tämän, jos et äänestä minun valitsijamiestäni." Kyröhonka lähetti uuden kirjeen ja vaati nyt 20 mk siitä, ettei äänestäisi Kekkosen hyväksi. Seuraavana iltana Kekkonen tuli yöllä kylään ja viilsi Kyröhongan kainalot auki.
Osa III: Kekkosen asperger
Etsiessäni lähinaapurustosta miellyttävän viileää kätköpaikkaa murha-aseelle tulin tehneeksi historiallisen löydön: Kihokkitie 15:n mummon terassin tyhjässä kastelukannussa lojui paperi, jossa seisoo:
Hyvä veli,
Minulla on Asbergerin (sic) (alkuperäinen sic-merkintä) (sic) oireyhtymä
Yst. ter:sin
Urho Kekkonen
(presidentti)
Luovutin löytöni lähimmän kirjastoauton varustajalle.

Taito Epäkoski[muokkaa]

Taito Epäkoski (s. 15. huhtikuuta 1935 Putaa) on pahamaineinen kosketinsoittaja ja säveltäjä, joka on erotettu kymmenistä suomalaisista tanssimusiikkiyhtyeistä. Hänen tunnetuimmat orkesterinsa olivat Tauno & The Elbows (1960–63) sekä Charlotan Junttamiehet (1966–1968). Epäkoski on tunnettu tekniikan ja rytmitajun "täydellisestä puutteesta" (Salon Seudun Sanomat, 1970), minkä vuoksi hänet tunnetaan muusikkopiireissä nimellä Hammondin Mengele.

Epäkosken omia kappaleita, jotka hän kiivaista vastalauseista huolimatta myös sanoitti itse, ovat mm. Jaltan perunankukkia (tango, 1971), Kuun nilkkaa kolottaa (1973), Neuleliivifiilis (1976), katkerahko Tapan tulevaisuuden (humppa, 1979), pahamaineinen Älä usko, kun nainen sanoo ei (1981) ja Liemikuutio (instumentaalinen scherzo, 1985). Epäkosken viimeisin julkaistu kappale on vuonna 1993 jonkin verran radiosoittoa saanut tango Miksi hampaat katkeilee.

Epäkoski oli suosittu Romaniassa 1980-luvulla. Maan sisäministeriö tilasi runsaasti hänen levyjään ja kasettejaan. Viisumia hän ei kuitenkaan koskaan saanut keikkaillakseen maassa. Kiitollisuudesta faneilleen Epäkoski kuitenkin sävelsi ja levytti kappaleen Cluj-Napocan kirsikat (1986).

Sitä sattuu![muokkaa]

Jos minä valitan arkisista huolistani, voi niitä toki asettaa omaan painoonsa. Ne eivät ole kovin suuria tai merkittäviä ongelmia. Mutta on kuitenkin epäreilua siirtää keskustelu muualle ja ruveta kisaamaan siitä kumman ongelmat ovat ikävämpiä. Lisäksi tahdon ehdottaa, että jos sukuelimistöänne särkee vaikka haavaumien takia tai muutoin, niin että menisitte ennemminkin sukupuolitautiklinikalle kuin valittaisitte minulle. Etenkin hetkenä jona kaipaisin sympatiaa itsekin.

Heideggerin hirnyrkit[muokkaa]

Lopetettuaan opettamisen Freiburgin yliopistossa vuonna 1928 Edmund Husserl jatkoi tutkimus- ja kirjoitustyötään Freiburgin kirjastossa, jonne häneltä 1930-luvun puolivälissä kuitenkin kiellettiin pääsy juutalaisuuden vuoksi. Kiellon takana oli osin hänen entinen oppilaansa ja Freiburgin yliopiston silloinen rehtori Heidegger. Muut osat Heideggerista olivat mm. katakombiin piilotetussa teinivuosien päiväkirjassa ja hänen lemmikkihaukassaan, ja yksi osa elää edelleen Harry Potterin otsan kuhmussa. Potterin otsa on ollut Berliinin muurin murtumisesta lähtien ihan paskassa jatkuvan ottamisen alettua näkyä yhä kauempaa.

Gerbiili[muokkaa]

Gerbiili on norsun kaukainen sukulainen. Niillä on monia yhteisiä piirteitä esim, pahanhajuinen pieru ja luontaiset aromit. Niitä kohdellaan ihmisiin verrattuna loistavasti. Tiedemiehet ovat tutkineet gerbiiliä ja ovat päässeet siihen tulokseen että gerbiilit ovat ovelampia kuin mikään muu universumissa. Gerbiilit ovat keksineet aikakoneen jota ne kutsuvat nimellä "viistelontakiunsepitkäkoneentakapala". Gerbiilit ulostavat smaragdeja ja jotain muustaa mömmöä. Jos ihmettelet, miksi gerbiilit ovat kaukaista sukua norsuille, ne ovat alunperin tulleet maailmaan samasta paikasta: pimeästä ja ahtaasta maan alta. Siksi ne suuttuvat helposti kaikelle. Tämän tiedämme siitä, että kokeilimme tökkiä kepillä molempia eläimiä perseeseen, jonka löysimme sinun äitisi korvasta.

Madrid[muokkaa]

Rasputia van Madrid (s. 17.4.1939, Färsaaret) on täysin tuntematon jonne ja satusetä, joka tunnetaan paremmin hänen taiteilijanimellään El Hómo. Hän kuoli vuonna 1999 jäädessään kokonaisen kerrostalon alle, jonka hurrikaani Esko-Veikko toi mukanaan Indokiinasta 14.6.1999. Van Madridia pidetään yhtä maailman huonoimista bussikuskeista. Hänen sadoista tsiljardeista teoksistaan tunnetaan vain 3.

Syntymä

Rasputia van Madrid syntyi , kun tämän isä oli huomannut heruttavan naapurin. Naapuri synnytti van Madridin pitkän ja tuskallisen pomminpurkuoperaation jälkeen 17. huhtikuuta vuonna 1939 Färsaarilla. Naapurin talon ärtyisä Pingviini-Panu oli käynyt asettamassa pienen ilotulitusraketin van Madridien pihalle näiden keittiön ikkunaan suunnattuna. Pingviini-Panu oli epähuomiossa ostanut 10 megatonnin ydinpommin pikku papattien sijaan, ja tämä tuomittiin 43980564085623476 miljardin vuoden ehdottomaan vankeuteen. Pomminpurkuoperaatio onnistui pääosin hyvin, mutta naapurin tuskien takia tehtävä oli huomattavasti hankalampi.

Nuoruus

Rasputia piti kirjoittamisesta jo 14-vuotiaasta lähtien. El Hómo- taiteilijanimi perustuu koulussa annettuun lempinimeen, kun tämän henkilökohtainen sormille lyöjä piti van Madridia homoseksuaalina tämän pukeutumisen takia. Ensimmäisen teoksensa (Seksileikkejä 6-vuotiaille) julkaisi hänen oma kustannusosakeyhtiö Jeesuksen kirjastoauto Oy vuonna 1960. Nimeä pidetään hieman hämäävänä, sillä se on oikeasti namibialaisen sotasankarin elämäkerta, joka kertoo tämän kolmesta lemmikkikoirasta sekä omasta pihakiikustaan. Muita tunnettuja teoksia ovat Pitsirunkkarin kokkikirja, joka kertoo bonsai-puiden kasvatuksen alkeista, sekä Matikkaneron Dildokomero, joka selittää hyvin selkeästi tuulen syntyä ja kumiveneiden ainoan oikean täyttötekniikan.

Kuolema

Rasputia van Madrid koki hyvin tuskallisen kuoleman, kun hurrikaani Esko-Veikko tylsyyksissään heitteli kerrostaloja velosipedinsä kyydistä. Van Madrid olisi hyvinkin voinut selvitä tapahtumasta täysissä ruumiin ja sielun voimissa, mutta hän ei yksinkertaisesti halunnut (koska oli niin keskittynyt elämänsä viimeisen tulitikun syömiseen). Van Madridin kuolemaa surivat yhteensä 364 ihmistä, joista suurin osa oli katuojassa tavattuja pummeja tai seksihulluja puunhalaajia.

Christine O'Donnell[muokkaa]


Christine O'Donnell (s. 1346) on kotoisin Saksasta, Berliinissä asuva naisdiktaattori, joka tunnetaan mm. Twitterin perustajajäsenenä sekä Nokian ex-toimitusjohtaja Stephen Elopin avopuolisona. Christine O'Donnell nousi iltapäivälehtien otsikoihin myös Suomessa yritettyään itsemurhaa hamsterinsa kuolemasta koituneen masennuksen takia keväällä 2015.

Syntymä

Christine O'Donnellin syntymä oli suuri juttu syksyllä 1346, kun Ursula O'Donnell (os. Krancwitz) alkoi kiljua kesken tanssiesityksensä Oktoberfesteillä. Hämmästys oli suuri, kun kesken tanssiesityksen 200-kiloinen nainen alkaa voihkia lavalla. Ihmiset luulivat sen johtuneen lavan eteen lentäneestä ufosta, mutta jämerärakenteinen akka ei sen takia kirkunut. Isä (Pablo Johannes O'Donnell) soitti Kiinaan, tilasi taksin ja matkasi Töölön sairaalaan.

Nuoruus

Nuori Christine oli todellinen lesboraggari, joka myi persettä ufoille sivukujilla. Vanhemmat vihasivat Christineä, sillä he olivat täysin uskovaisia muslimeja, kun taas Christine oli Saatanaa palvova ateisti, joka ajaa kolmipyörällä ympäri Washingtonia ilman käsiä (leikki olevansa kova likka).

Ura

Christine O'Donnellin ura diktaattorina alkoi varsin mallikkaasti. Vuonna 1347 Christine hallitsi Saksan armeijaa. Ensimmäinen käsky armeijalle oli: "Tuokaa mulle kuubalaisii sikareit Penttilän Siwast joensuust!". Niin koko Saksan armeija marssi Brandenburgen Torilta (suom. Brandenin hampurilaistorilta) 1 781 kilometriä viiden maan lävitse.

2903869-759x500.jpg

Ainiin, kyllähän ne sielt Suomenlahden yli uivat! Joo'o, tais vähä aihe vaihtua. Vuonna 1378 Christine O'Donnell päätti muuttaa Pääsiäissaarille ja siirtää armeijan mukanaan sinne. Vuonna 1400 alkoi sota, jossa Vappusaaret, Filippiinit sekä Madagaskarin armeijat päättivät yhdessä miehittää Pääsiäissaaret. Mutta eipäs onnistunut, Pääsiäissaarilla oltiin varauduttu hyökkäykseen, ja rajalla oltiin puolustauduttu pingviininpaskaa ampuvilla tykeillä.

Kuolema

Christine O'Donnell kuoli traagisesti vuonna 1400 kyseisessä taistelussa, kun tämä lensi paskaa sekoittavaan sammioon. Pelastustoimissa loukkaantui 23 461 suomalaista, 4 134 saksalaista sekä 62 sansibarilaista intiannorsua.

Eilan kusikeitto[muokkaa]

Keiterniemeläinen perinneresepti. Sis. lanttuja ja kusta.

Eilan kusikeitto
2–6 hlö:lle
2 kg lanttuja
5 l kusta
Keitä lantut kusessa. Lisää mustapippuria maun mukaan. Tarjoile astioista.

Perimätiedon mukaan reseptin kehitti Suomen sodan tuiskuissa Keiterniemen ruustinna Eilalia "Eila" Marsvinhufvud.

Muunnelmia[muokkaa]

I
Rekikoiran hihna oli katkennut tuulessa lapsuudenkotini pihalla, ja lumi oli tukkinut kulun ulko-ovista. Juoksin yläkertaan ja avasin raollaan olevan oven pesuhuoneeseen, jossa oli parhaillaan naisten sauna. Kiersin vasemmalla olevan suihkun ympäri perävasempaan nurkkaan pöntöllä istuvan äitini luokse. Tihrustin pikkuikkunasta vasemmalle ja vetosin äitiini, jotta hän käyttäisi kotikenttäetunsa ja katsoisi. Äitini ei huomioinut pyyntöjäni, vaan vilkkaasti virnuillen viittoi minua katsomaan suihkukopin läpi saunahuoneeseen ja siskostani katsojan vasemmalle, nuorikkooni, jonka kanssa olin talossa vierailulla. Keskittyessäni yritykseen löytää jokin tapa vakuuttaa äitini kaipaus käänsi pääni lasiovien takaiseen tummanhämärään hahmoon vain yltyäkseen tavoitettuani sen. Liikutin silmiäni edestakaisin, sumensin katsettani ja käänsin sen, enkä ehtinyt nähdä, oliko hänellä yllään pyyhettä. Olin hankalassa tilanteessa, sillä saatoin syyllistyä petokseen nuorikkoni silmissä, eihän hän ollut vielä näyttäytynyt minulle, ja minä tiesin hänellä olevan luottamukseen liittyviä vaikeuksia miesten suhteen. Käskytin äitiäni tähyämään kunnolla. ”Ei siellä ole mitään”, hän sanoi, mutta koiran heilahtaessa hieman meidän suuntaamme lumen yläpuolella huiskautti sitä kädellään poispäin tyytyväisenä, ja jatkoi sitten kannustamistani.
II
Etsittyäni tunnin kuuman Barcelonan sivukaduilla löydän talon, jonka uskon oikeaksi, tulen neljänteen kerrokseen ja koputan. Ovi avautuu itsestään. Minua vastassa on molossi, joka tulee aivan lähelle, murisee ja hyökkäämisen sijaan irvistää pahantahtoisena uhkauksena ja kääntyy sitten pois. Seuraan koiraa rähjäiseen, niukasti kalustettuun huoneeseen, jossa ohut valkoinen verho heiluu avoimen ikkunan edessä. Divaanilla makaa alushousuihin pukeutunut Ilja Janitskin ja kurottaa kätensä suuntaani. ”Tohtori, auttakaa minua”, hän sanoo. Hän osoittaa kylkeään ja katson. Siinä on pitkä viilto, mutta se on jo arpeutunut ja ammattikokemuksellani arvioisin sen olleen peruja kymmenen vuoden takaisesta jengitappelusta. ”Ei”, hän kähertää kuin kuullen ajatukseni, ”se kouristelee, vamma on tuore. Suomen poliisi ampuu minua kaukaa, haavoittaa näkymättömillä laukauksilla, ylittäen näin räikeästi valtuutensa. En ole koskaan aiemmin pelännyt omassa kotonani, eikä täällä edes ollut ketään, ennen kuin te saavuitte, joten se johtuu ampumisesta.”
III
Kun palkkaamani opas jonottaa puolestani kauppakeskuksen pikaruokalassa, kuljeskelen takavasemmalle ja teen hämmästyttävän löydön: olen nähtävästi jättänyt tänne kaksi pienikokoista matkalaukkua ja yhden kangaskassin toisella matkalla, kuukausia sitten. Tuntuu uskomattomalta, että olisin ollut niin hajamielinen, ja herätän viereisessä yömatkalaisille tarkoitetussa vuoteessa lepäävän pyylevän, kirkkaanvihreään villapaitaan pukeutuneen nuorukaisen varmistaakseni, etten ala avata hänen tavaroitaan. ”Ei, en tunne niitä”, hän sanoo ja hieroo päätään. ”Herätessä mul on nälkä, ja harmittaa kun oon nykyään taas vegaani. On vähän pakko, skitsofrenia ja mun lempimeetvursti EI mee hyvin yhteen.”
      ”Miten mä en tunnistanu heti”, sanon. ”Sähän oot Mårten!” ”Kaikki mut varmaan tuntee”, hän vastaa selityksenä. Vai niin, ajattelen. Ei ole mikään ihme, jos aina näin toisaikaiselle ja suuriluuloiselle henkilölle puhkeaa mielentauti. Hän istuu tuossa punkalla kuin migreenin ja hikisten painajaisten piinaamana, likistämänä, kykenemättä muistamaan mitään; hän tuskin koskaan piti muistiaan valppaana. Nyt haluan jatkaa matkaa, minua ei oikeastaan nälätä, ja ennen kuin huomaankaan, on Mårten täysin hereillä ja pystyssä, pikaruokala on täyttynyt vedellä. Vuolaat virrat kuljettavat asiakkaita kuin tuuli lehtiä kymmeniä metrejä muutamissa sekunneissa, eksyttäen, kaatamatta, ja ainoa mitä tarvitsee tehdä pysyäkseen paikallaan on ottaa kiinni lähimmästä pöydästä ja olla liikkumatta. Eteneminen on mahdotonta, mutta aivan perille asti en pääse, ja ollaanko minua tulossa edes vastaan?
      Sitten ravintolan portit avautuvat takana; vesi alkaa vyöryä sinne, tämä varmasti tekee poikittaisesti kulkevat virrat tehottomiksi; otan yhden harha-askeleen, ja olen oven edessä, pitelen karmeista itseäni ravintolan puolella enkä voi tarpoa tyhjentyvää järveä vastaan. Kuulen, kun ravintolan syntymäpäiväonnittelijoiden ryhmä laulaa,
      …kautta elontuskan tuiman,
      poikki valheen, puhki soiman...

Marsujen ongelma[muokkaa]

Marsun problematiikka on askarruttanut ihmisiä kautta aikojen. Platonin Pidoissa Sokrates esittää, että marsujen tarkoitus selviää vain dialogissa marsujen itsensä kanssa. Immanuel Kantin Metaphysik der Meerschweinen: Ein philosophischer Entwurf (1796) esittää marsujen mielekkyyden niiden ominaisuuksien itsenäisenä yhteisfunktiona. Charles Darwin päättää tutkielmansa An Inquiry Into the Internal Logic of the Cavian Guinea-Pig (1873) johtopäätökseen “I just don’t get it”.

Bosnia-Hertsegovina[muokkaa]

Rakas, sinusta on tullut korkeampi, kuin olisin ikinä osannut aavistaa.

Minne ovat kadonneet kaikki ne vuodet, jotka vietimme katsellen hiipuvaa todellisuutta? Ovatko ne lakanneet olemasta, kuin anarkia vallattuaan sydämemme?

Lähditkö sinä kanssamme, vai enkö vain tunnista hetken kaaren kliimaksin pakahduttavaa herkkyyttä? Mikä on sielumme raakuuden hinta?

Valtaako todellisuus naiiviuden hennosti rakastaman mielikuvituksettomuuden?

Löytävätkö he itsestään tuskassa elävän vapauden ikuisen revanssin?

Oliko kapinamme turha?

Oliko rakkautemme vailla tarkoitusta?

Missä se tapahtui?

Minne jätimme toisemme?

Myydäänkö Sarajevossa silakoita?

Yölento[muokkaa]

Bilitis oli ensimmäinen suomalainen nasuuttisotilas, joka matkusti junalla Saturnukseen. Perillä hän sahasi Mikki Hiiren kanssa Saturnuksen sipulirenkaan poikki.